Laura Rädyn loikka Terveystaloon

12.5.2016

Laura Rädyn loikka Terveystaloon:
Helsingin johtajille asetettava karenssiaika siirtymiselle kilpailijoiden palvelukseen

Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty on tänään irtisanoutunut siirtyäkseen yksityisen Terveystalon liiketoimintajohtajaksi. Tällainen loikka julkisten sote-palvelujen johtajan tehtävistä kilpailevan yksityisen yrityksen johtajaksi on monella tavalla kyseenalainen.

– Laura Räty on itse ollut kokoomuksen avainpaikoilla valmistelemassa sote-uudistusta, jolla lähes kaikki kuntien sote-palvelut pitää jatkossa kilpailuttaa ja jonka julkilausuttuna tarkoituksena on lisätä yksityisten yritysten osuutta sote-palveluissa. Nyt kun Sipilän hallitus on päättänyt tästä yksityistä sektoria suosivasta linjasta, Räty siirtyy yksityisen Terveystalon johtoon ja voi täten päästä hyötymään muutoksesta, jota on itse ollut valmistelemassa kunnallisten palvelujen kustannuksella. Terveystalo puolestaan saa Rädyn avulla tietoja, joita se voi hyödyntää kilpailleessaan jatkossa julkisten sote-alan toimijoiden kanssa.

– Pidän tätä moraalittomana. Varsinkin kun muistetaan, millaista peliä Räty ja kokoomuksen Lasse Männistö pelasivat jo aiemmin kansanedustaja- ja apulaiskaupunginjohtajapaikoilla.

–  Apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädyn loikka yksityisen Terveystalon johtajaksi antaa aiheen toistaa jo aiemmin sosiaalijohtaja Paavo Vuotilaisen samankaltaisen loikan yhteydessä tekemäni ehdotuksen: Helsingin kaupungin keskeisten johtajien, kuten kaupunginjohtajat ja virastopäälliköt, työsopimuksiin tulee jatkossa kirjata muutaman vuoden karenssiaika, jonka kuluessa he eivät voi siirtyä kunnan järjestämien palvelujen kanssa kilpailevien yksityisten yritysten palvelukseen. Vastaava kohta on syytä sisällyttää myös valmistella olevan sote- ja maakuntahallinnon johtajien työsopimuksiin.

Kokoomuksen linjasta Rädyn, Männistön ja useiden muiden kytkökset yksityiseen bisnekseen kertovat paljon. Ne valaisevat myös sitä taustaa, josta Rädyn ja kokoomuksen esitykset muun muassa Helsingin kaupungin omien terveysasemien vähentämisestä ovat nousseet. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Männistö siirtyi jo aiemmin Mehiläiseen kuntien palvelujen ulkoistamisesta vastaavaksi johtajaksi, ja nyt Räty Terveystaloon.

Helsingin kannalta Rädyn loikka tulee sikäli erikoiseen aikaan, että parhaillaan neuvotellaan pääkaupunkiseudun mahdollisesta erillisratkaisusta sote- ja aluehallinnon osalta. Lisäksi Helsingissä valmistellaan koko johtamis- ja virastojärjestelmän muutosta.

(Kuva: Ylioppilasteatteri Valtuusto)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »