Aloite Santahaminan joukkohaudan historiasta ja muistopaikasta

11.5.2005

Helsingin historian erilaiset vaiheet näkyvät muun muassa historiallisina muistomerkkeinä. Santahaminalla on sotilasalueena ollut oma erityinen roolinsa kaupungin historiassa.

Santahaminassa sijaitsee vuoden 1918 kansalaissodassa ja vankileireillä kuolleiden punaisten joukkohauta. Se on kansalaissodan suurimpia. Joukkohaudan historian selvittäminen ja muistaminen on tärkeä osa kaupunkimme historiallista perintöä.

Santahaminan joukkohaudassa lepäävien tarkka määrä ei ole tiedossa. Suomen sotasurmat 1914-1922 –projektia johtaneen Lars Westerlund on arvioinut, että joukkohaudassa on noin 1 500 punaista. Luku saattaa olla suurempikin. Helsingin lääninvankilan pastorina toiminut Johannes Kunila kirjasi aikoinaan 1 413 nimeä listaan heinäkuun alun 1918 ja maaliskuun alun 1919 välisenä aikana Suomenlinnan vankileirillä kuolleista ja Santahaminaan haudatuista. Luettelosta puuttuvat muiden kuukausien aikana vankileirillä menehtyneet. Tiettävästi haudassa on myös Santahaminan naisvankileirillä ja muissa Helsingin vankiloissa kuolleita punaisia. Lisäksi joukkohautaan siirrettiin Mäntymäelle haudattuja punaisia, jotka olivat kaatuneet Helsingin taisteluissa. Entiset Punakaartilaiset ry:n puheenjohtaja Oiva Lundén arvioi vuonna 1962, että Santahaminan joukkohaudassa voi olla jopa 3 500 punaista.

Joukkohaudan luo Santahaminan Saharan alueelle pystytettiin vuonna 1949 Uuno F. Inkisen suunnittelema vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkki. Sitä on hoidettu lähinnä Entiset Punakaartilaiset ry:n, SKP:n Helsingin piirijärjestön ja Helsingin Vasemmistoliiton varoilla. Muistomerkillä vierailuun tarvitaan Santahaminan komendantintoimiston lupa, koska se sijaitsee sotilasalueella.

Edellä olevan perusteella esitämme, että kaupunginhallitus osoittaa kaupunginjohtajan toimialan varoista määrärahan vuosien 1918-1919 Santahaminan joukkohaudan historian selvittämisen tukemiseen ja joukkohaudan muistopaikan kehittämiseen yhteistyössä työväenjärjestöjen, museoviraston ja puolustusvoimien kanssa.

(Yrjö Hakanen ja 44 muuta kaupunginvaltuutettua)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »