yrjöhakanen

Blogi

NRF-joukkoihin?

- 9.3.2008 

 
Hallitus on valmis lähettämään suomalaisia sotilaita Naton nopean toiminnan taistelujoukkoihin, NRF-joukkoihin. Päätös on kannanotto sotapolitiikan ja Naton puolesta – rauhanpolitiikkaa ja YK:n periaatteita vastaan.

Päätöksen mukaan Suomi osallistuu NRF-joukkojen ”täydentävään toimintaan” ja päättää osallistumisesta ”tapauskohtaisesti”. Tämä ei muuta miksikään sitä, että osallistumalla hyväksytään Naton taistelujoukkojen toimintaperiaatteet, joihin kuuluvat sodan keinojen hyväksyminen politiikan välineenä, hyökkäysluontoiset operaatiot toisiin maihin vastoin YK:n peruskirjaa ja myös ydinaseiden käytön mahdollisuus.

Afganistanin ja Irakin sotien jo miljoonissa laskettavat uhrit eivät näköjään paina mitään, kun Suomen poliittinen eliitti haluaa todistaa uskollisuutta USA:n johtamalle sotilasliitolle.

Kokoomuksella on tässä pitkät perinteet – mutta miksi keskusta on hylännyt Kekkosen ajan liittoutumattomuuden, mihin vihreät unohtivat marraskuussa ottamansa kannan NRF-joukkoihin osallistumista vastaan tai miksi Suomessa SDP:n piiristä ei ole kuulunut mitään vastustusta toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa?

Onneksi rauhanliike ei ole kuitenkaan lannistunut vaan järjestää mielenosoituksia sotaa vastaan nyt, kun tulee kuluneeksi 5 vuotta Irakin sodan alkamisesta. Helsingissäkin rauhanjärjestöt ovat pitkästä aikaa yhdessä liikkeellä 19.maaliskuuta. www.rauhanpuolustajat.fi