


Helsingin kaupunginhallituksen enemmistö yrittää pakoilla poliittista vastuuta terveyspalvelujen maksujen korottamisesta, kun maksuja on nostettu ilman minkään kaupungin elimen päätöstä eikä kaupunginhallitus ota edes tutkittavaksi asiasta tehtyä oikaisuvaatimusta.
Terveyspalvelujen maksujen korotukset vaikeuttavat etenkin pienituloisten asemaa ja lisäävät eriarvoisuutta terveydenhuollossa. Tämä on ristiriidassa kaupunginvaltuuston tavoitteeksi asettaman väestöryhmien terveyserojen kaventamisen kanssa.
Helsingin kaupungilla, joka teki viime vuonna ylijäämää 363 miljoonaa euroa, ei ole myöskään mitään taloudellista tarvetta nostaa maksuja, Hakanen katsoo.
Aion viedä asian eduskunnan oikeusasiamiehen tutkittavaksi.
Mielestäni kaupungin johto rikkoo sekä kuntalakia että kaupungin johtosääntöjä kun se ei tuo valtuuston tai edes terveyslautakunnan päätettäväksi maksujen korotuksia ja periaatteellisesti uudenlaista, indeksiin sidottuna automaattisesti nousevien maksujen järjestelmää.
Kun päätöstä ei muka ole tehnyt edes kukaan virkamies vaan korotetut maksut ja uusi maksujärjestelmä tulevat, on asukkailta ja valtuutetuilta viety törkeällä tavalla demokraattiset vaikutusmahdollisuudet ja jopa oikeus vaatia virheellisen päätöksen oikaisemista.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen esittämä tulkinta siitä, että oikaisuvaatimus olisi koskenut vain asian valmistelua, on tosiasioiden vastainen.
Esitin kumottavaksi nimenomaan sen päätöksen, jolla kaupunginhallitus kieltäytyi tuomasta terveyspalvelujen maksuja luottamusmiesten käsittelyyn. Tältä osin kaupunginhallituksen päätös ei ollut vain asian valmistelua, vaikka se tehtiinkin samassa yhteydessä kun valmisteltiin vastausta valtuustossa esitettyyn välikysymykseen. Mitä taas tulee kaupunginjohtajan viittaukseen ensi vuoden budjetin valmistelusta, ei se voi tietenkään enää koskea tämän vuoden elokuun käyttöön otettuja korotettuja maksuja.