


Helsingin Osuuskauppa Elannon edustajiston vaali alkoi
tänään. Yli puoli miljoonaa jäsentä voi valinnoillaan vaikuttaa siihen, mihin
suuntaan Suomen suurin osuusliike kehittyy.
HOK-Elannon osuus päivittäistavarakaupasta Helsingin seudulla on jo 40 prosenttia. Sen ratkaisuilla on iso vaikutus kaupan, ravintola-alan ja useiden muiden palvelujen kehitykseen. Vaarana on kuitenkin se, että yhä vahvemman markkina-aseman tavoittelu syrjäyttää osuustoiminnan edistykselliset perinteet ja työväenliikkeen ihanteet.
Esimerkiksi osuustoimintaan alun perin kuulunut sosiaalinen ajattelu pitäisi palauttaa HOK-Elannon hinnoitteluun ja bonusjärjestelmiin. Nyt esimerkiksi pienituloisten lapsiperheiden, työttömien ja eläkeläisten kannalta tärkeissä Alepa-lähikaupoissa tavallinen ostoskori on suhteellisesti kalliimpi kuin HOK-Elannon isoissa kauppakeskuksissa. Bonusta puolestaan saa sitä enemmän, mitä enemmän on varaa ostaa.
Toinen iso haaste on laajentaa ympäristövastuu sinänsä tärkeistä luomutuotteista ja ekomerkeistä laajemmaksi kysymykseksi koko HOK-Elannon toimintamallien ekologisuudesta. Esimerkiksi hypermarkettien rakentaminen etäälle asuinalueista ja huonojen joukkoliikenneyhteyksien taakse on ristiriidassa ympäristötavoitteiden kanssa. Sen sijaan, että S-ryhmä on lähtenyt mukaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen, pitäisi panostaa energian säästöön, uusiutuvaan energiaan ja materiaalien kierrätykseen. Ja bonus-etuja pitäisi saada myös joukkoliikenteen käytöstä eikä vain oman auton tankkaamisesta.
Osuustoiminta alkoi Helsingissä runsaat sata vuotta sitten leipurien ammattiosaston perustaessa Elannon tuotanto-osuuskunnaksi, joka sitten laajeni nopeasti myös kuluttajaosuuskunnaksi. Nykyisin HOK-Elanto kilpailee sillä, että työntekijöistä suurimmalla osalla teetetään pätkätöitä. Elannon Leipätehtaan kaltaista omaa tuotannollista toimintaa ei enää ole. Näissäkin suhteissa olisi syytä palata juurille – tuottajien ja kuluttajien osuustoimintaan.
Osuustoiminnalle on myös uusia haasteita. HOK-Elanto voisi esimerkiksi tarjota vanhuksille edullisia kauppakassipalveluja kotiin. Ja Reilun kaupan tuotteiden tarjoamisen lisäksi voitaisiin kehittää myös tuotannollista yhteistyötä kehitysmaiden osuusliikkeiden kanssa.
Hyvä asia näissä vaaleissa on se, että kommunistit ovat pitkästä aikaa koonneet voimiaan yhteiselle listalle. Ja onni suosi sitä, kun listojen järjestys arvottiin. Kommunistien ja edistysmielisen osuustoiminnan ehdokaslista on ensimmäisenä, lista A. (http://www.s-osuuskauppavaalit.fi/hok-elanto)