


Uuden Voima-lehden juttu Helsingin sosiaaliviraston johtaja Paavo Voutilaisesta on hämmästyttävää luettavaa. Suomen suurimman viraston johtaja ja samalla viraston tila läpivalaistaan tavalla, jota ani harvoin näkee. Toimittaja Susanna Kuparinen näyttää, mitä journalismi on parhaimmillaan.
Ensin sosiaalijohtaja puhuu haastattelussa itsensä pussiin. Sitten lähimmät alaiset todistavat esimiehensä antavan väärän todistuksen tolkuttoman kalliiden kalustohankintojen tekemisestä. Ja kaiken lisäksi paljastetaan, että sosiaalilautakuntaa huijattiin mennen tullen. Eikä kyse ole vain johtajan kalustehankinnoista. Esille tulee myös se, miten palvelujen ulkoistamisen ja yksityistämisen hyötyjiin kuuluu muun muassa sosiaalijohtajan entinen työnantaja.
Kun Voutilaisen kalustohankinnat tulivat julkisuuteen, hänen esimiehensä, apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen siunasi ensiksi hankinnat, totesi ne sitten lain ja kaupungin päätösten vastaiseksi – mutta päästi Voutilaisen pälkähästä ilman seuraamuksia.
Voiman juttu herättää uusia kysymyksiä. Johtiko Voutilainen harhaan apulaiskaupunginjohtajaa vai yrittikö Kokkonen estää alaisensa joutumisen vastuuseen lain rikkomisesta? Millä sosiaalilautakunta saatiin hiljaiseksi ja käytännössä siunaamaan laittomuus? Jos sosiaalijohtaja tekee tällaisia ratkaisuja työhuoneensa sisustamisessa, mitä kaikkea muuta tapahtuu miljardin budjetilla toimivassa virastossa?
04.06.2009