


Helsingin kaupungin sisäisen tarkastuksen mukaan sosiaalijohtaja Voutilainen rikkoi hankintalakia ja kaupungin sääntöjä ja ohjeita hankkiessaan työtiloihinsa 71 900 eurolla kalusteita.
Sisäisen tarkastuksen selvityksen mukaan ”tarkastuksen perusteella voidaan todeta, että koska sosiaalijohtaja Voutilaisen hankkimia kalusteita olisi ollut tilattavissa myös muilta toimittajilta, hankinta olisi tullut kilpailuttaa”.
Sisäinen tarkastus pitää vääränä myös Voutilaisen päätöksiä Diakonissalaitoksen säätiölle ulkoistetuista konsulttipalveluista. Voutilainen on ostanut entisen työnantajansa Diakonissalaitoksen piiriin kuuluvalle säätiöltä vajaan puolentoista vuoden aikana konsulttipalkkioita 156 268 euroa. Myös nämä ostopalvelut olisi pitänyt kilpailuttaa tai sitten niiden tekemiseen suorahankintana olisi pitänyt esittää perustelut.
Itse esitin heti kalustehankintojen tultua julki, että ne pitää perua. Kun tämä torjuttiin, tein muun muassa Voima-lehden juttuun viitaten valtuustoaloitteen sosiaalijohtajan laittomien toimien selvittämisestä. Kaupunginjohtaja antoi tämän jälkeen sisäiselle tarkastukselle tehtäväksi selvittää Susanna Kuparisen Voima-lehteen tekemän kirjoituksen johdosta, onko sosiaalijohtaja rikkonut lakia ja kaupungin sääntöjä ja ohjeita.
Nyt valmistuneen selvityksen (ks. fifi.voima.fi) johtopäätös on yksiselitteisen selvä: Voutilainen on rikkonut hankintalakia, hankintaohjesääntöä ja kaupungin talousarvion noudattamisohjeita. Kaupunginhallitukselta on syytä odottaa yhtä selkeitä johtopäätöksiä, kun se antaa lausuntonsa eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtuustoaloitteeseeni.
Sisäisen tarkastuksen selvitys sisältää myös uusia paljastuksia. Sosiaalijohtaja on puhunut vastoin parempaa tietoa kertoessaan, että kalustehankinnan suunnittelu tilattiin Divaani Oy:ltä. Suunnittelusta onkin maksettu 5 124 euroa Viestintätoimisto Aurinkoinen Oy:lle. Suunnittelusta ei ole kuitenkaan löytynyt yhtään ainoaa paperia tai muuta materiaalia. Sisustussuunnittelu ei myöskään kuulu lainkaan kyseisen firman toimialoihin.
Googlaamalla firmasta löytyvät lähinnä osoitetiedot. Muualta netin kautta selviää, että kyse on julkkistoimittaja Hanna Sumarin yhtiöstä. Mihin Hanna Sumari on tarvittu sosiaaliviraston ja Divaani Oy:n välissä? Mistä hänelle on maksettu, kun sosiaalivirastosta ei löydy lapun lappua suunnitelmista eikä edes eriteltyä laskua?
Mielenkiintoista on sekin, että sisäinen tarkastus ei ole antanut mitään merkitystä sosiaalijohtajan jälkikäteen esittämillä selityksille sairastumisestaan, yhden sijaisensa sairastumisesta, uudenlaisen tilakokonaisuuden luomisesta jne. Yhtä vähän sisäisen tarkastuksen selvityksessä löytyy tukea kaupungin oikeudellisen osaston lakimiehen kesällä esittämälle kummalliselle hankintalain tulkinnalle, jonka mukaan sosiaalijohtajan tiloihin liittyisi jotain erityisiä tekijänoikeudellisia, teknisiä tms tekijöitä, joiden perusteella kilpailuttamisvelvoitetta voisi kiertää.
Uutta oli minulle myös tieto siitä, että eduskunnan oikeusasiamiehen lisäksi Helsingin rikospoliisi selvittää asiaa.
Kaikkiin kysymyksiin sisäisen tarkastuksen selvitys ei anna vielä vastausta. Esimerkiksi Helsingin Sanomien viime perjantain uutinen siitä, että Voutilaisen ostamat Le Corbusier –kalusteet ovat piraatteja, on vielä selvittämättä. Samoin eräät lisäselvityspyynnössä esittämäni kysymykset, kuten kalustetilauksen ajankohdasta esitetyt täysin ristiriitaiset tiedot. Kokonaan oma lukunsa on se, miksi tällaisia kalusteita pitäisi ylipäätään hankkia - etenkin kun sosiaalivirastossa samaan aikaan karsitaan helsinkiläisten palveluja.
Kaiken tämän jälkeen yksi asia on kuitenkin entistä selvempää: sosiaalijohtaja on rikkonut lakia ja kaupungin päätöksiä. Kaupunginhallituksen pitää tehdä siitä selvät johtopäätökset.
10.08.2009