


Osallistuin viikonvaihteessa Genevessa pidettyyn Euroopan vasemmiston hallituksen kokoukseen. Suomalaisesta näkökulmasta kokous oli sikäli historiallinen, että Euroopan vasemmiston jäseneksi hyväksyttiin kaksi suomalaista puoluetta, SKP ja Vasemmistoliitto.
SKP on osallistunut Euroopan vasemmiston toimintaan alusta alkaen, tähän asti tarkkailijajäsenenä. Kertyneiden kokemusten pohjalta oli luontevaa edetä täysjäseneksi. Pyrimme osaltamme edistämään kaikille kapitalisminvastaisille ja vaihtoehtoisille vasemmistovoimille avointa yhteistyötä Euroopassa.
SKP:n jätettyä hakemuksen täysjäsenyydestä, päätti tähän asti Euroopan vasemmiston ulkopuolella pysytellyt Vasemmistoliitto hakea jäsenyyttä. Euroopan vasemmistosta voi näin muodostua vasemmistolaista yhteistyötä myös Suomessa edistävä tekijä.
Kun istuimme Vasemmistoliittoa edustaneen Jussi Saramon kanssa Geneven kokouksessa rinnatusten ottamassa kantaa Euroopan vasemmiston linjoihin, tuli useammankin kerran mieleen: Miksi näin ei voisi olla myös täällä Suomessa? Etenkin, kun Euroopan vasemmiston linjanvedot esimerkiksi talouskriisiin, Lissabonin sopimukseen, Natoon, ilmastopolitiikkaan, työttömyyteen, ay-oikeuksiin, naisten asemaan ja moniin muihin asioihin ovat ajankohtaisia myös täällä Suomessa.
28.10.2009