Blogi
Lisää kysymyksiä vaalirahoituksesta
- 24.6.2009
Kohu keskustan, kokoomuksen ja muiden valtapuolueiden vaalirahoituksesta jatkuu. On hyvä, että asiaa pengotaan ja vaalirahoitukseen vaaditaan avoimuutta. Yhtä kriittistä suhtautumista toivoisi medialta myös politiikan sisältöjen suhteen.
Kaikkia kysymyksiä ei ole vaalirahoituksen osaltakaan vielä selvitetty, ei edes kysytty. Periaatteellisesti suuri n kysymys koskee sitä, miten laajasti raha ratkaisee vaalien tulokset. Eikä tässä ole kyse vain eräiden uusrikkaiden pyrkimyksistä ”ostaa” Kehittyvien maakuntien Suomen vaalirahoituksella suorat vaikutuskanavat poliittiseen eliittiin.
Esimerkiksi kuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaat käyttivät ainakin Helsingissä mainontaan suunnilleen yhtä paljon kuin muiden puolueiden ehdokkaat yhteensä. Mistä kaikki nämä rahat tulivat ja mitä niiden lahjoittajat tavoittelevat? Missä määrin tämä selittää kokoomuksen intoa ajaa kunnallisten palvelujen yksityistämistä, vaikka suurin osa myös kokoomuksen äänestäjistä haluaa kehittää julkisia hyvinvointipalveluja?
Kun puoluetukijärjestelmää luotiin, sen sanottiin vähentävän puolueiden riippuvuutta yksityisestä rahoituksesta. Eniten yksityistä, suurelta osin liike-elämältä tulevaa rahoitusta keräävät ja saavat kuitenkin juuri ne puolueet, jotka saavat myös eniten valtion ja EU:n puoluetukirahoja. Kyse on eräänlaisesta rakenteellisesta korruptiosta, joka on jo pidempään kalvanut politiikan uskottavuutta ja luottamusta vaalien merkitykseen.
Ainakaan yritysten ja liikemiesten kannalta ei ole tietenkään yhdentekevää se, millaista politiikkaa heidän rahoillaan tehdään. Näillä rahoilla on epäilemättä vaikutusta siihen, että hallitusten politiikka on systemaattisesti ottanut etenkin suurten yhtiöiden ja rahoittajien edut huomioon paremmin kuin kansalaisten enemmistön, etenkin vähävaraisten odotukset. Esimerkiksi Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton säätiön ainakin kokoomukselle, keskustalle ja RKP:lle viime eduskuntavaaleissa jakaman, yhteensä satojen tuhansien eurojen tuen yhtenä vastikkeena voi pitää lähes miljardin euron luokkaa olevaa työnantajien Kela-maksujen poistamista.
Pääministeri Vanhasen ja asuntoministeri Vapaavuoren keskenään ristiriitaiset kannanotot kauppakeskusten sijoittumiseen heijastavat selvästi myös heidän taustallaan toimivien vaikuttajien erilaisia intressejä. Valtamedian perusteella on voinut näyttää siltä, että Vapaavuori pyrkii rajoittamaan uusien kauppakeskusten rakentamista ainakin nykyisten kaupunkikeskusten ulkopuolella. Vapaavuori on kuitenkin ollut itse mukana hyväksymässä esimerkiksi Uudenmaan maakuntakaavaa, johon sisältyy toista kymmentä uutta suurta kauppakeskusta, ja useimmat niistä kaupunkien keskustojen ulkopuolelle. Ympäristökysymyksiä tärkeämpää taitavatkin olla lupaukset, joita on annettu isoille kauppaketjuille – tai joita Toivo Sukari ja kumppanit ovat yrittäneet saada ohi noiden välipuheiden.
Vaalirahoituksen avoimuutta selvittävän Lauri Tarastin työryhmän asialistalle pitäisi nostaa myös kysymykset vaalirahoitukselle asetettavista katoista ja eduskunnan ulkopuolisiin puolueisiin julkisessa vaalirahoituksessa kohdistuvan räikeän syrjinnän lopettamisesta. Eduskuntapuolueet jakavat itselleen suoraa puoluetukea vuodessa noin 15 miljoonaa euroa. Sen päälle tulee vielä arviolta saman verran muita tukia, kuten kansliarahoja, kansanedustajien avustajien palkkoja, tiedotustukia, eduskuntapuolueiden "aivoriihien" avustuksia, parlamentaarista kehitysyhteistyötukea ja erilaisia avustuksia eduskuntapuolueita lähellä oleville järjestöille.