Ei maamerkkiä asukkaiden sivuuttamiselle

13.12.2006

Tälle alueelle lähdettiin asemakaavan valmistelussa alun perin suunnittelemaan 6-kerroksista rakentamista. Sittemmin luku on nostettu 10 – 15 kerrokseen.

Korkeaa rakentamista perustellaan esityksessä kaupunkikuvallisen maamerkin tarpeella. Kuka sellaista tarvitsee? Ainakin alueen asukkaat vastustavat näin korkeaa rakentamista. Sitä paitsi kaupunkisuunnitteluvirasto valmistelee lähelle, Keski-Pasilaan vielä massiivisempia maamerkkejä.

Helsingin kaupunkikuvaa on perinteisesti ollut suhteellisen matala. Täällä ei ole sellaista puutetta maa-alasta eikä sellaisia ihmismääriä, että pitäisi rakentaa korkeita torneja. Suhteellisen matalaa rakentamista puoltavat myös luonnonolosuhteet, täällä ei ole muutenkaan liiaksi auringonvaloa.

Alppila Seuran, Pasila Seuran, Helsingin kaupunginosayhdistysten liiton ja paikallisten asukkaiden vastustuksen ylimitoitettuja tonttien tehokkuuslukuja kohtaan ymmärtää sikälikin, että Helsingissä on tulossa rakennettavaksi lähivuosina ja vuosikymmeninä poikkeuksellisen paljon tonttimaata.

Tämä asemakaavan muutosesitys on valitettava esimerkki siitä, että lain edellyttämä asukkaiden kuuleminen jää usein pelkäksi muodollisuudeksi. Mitä virkaa on asukkaiden osallistumisella, jos ehdotuksen kerrosmäärä nostetaan sen jälkeen kaksinkertaiseksi, vaikka hyvin tiedetään asukkaiden enemmistön vastustavan sitä? Helsinkiin ei todellakaan tarvita lisää maamerkkejä siitä, miten asukkaat on sivuutettu kaupunkisuunnittelussa.

SKP:n ja asukaslistan ryhmä esittää, että asemakaavan muutosesitys hylätään ja että valtuusto velvoittaa valmistelemaan uuden esityksen siten, että tontin rakennusoikeutta ja rakennusten korkeutta vähennetään.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »