Kaupunginteatterin peruskorjauksesta

27.11.2013

Kaupunginteatterin peruskorjaus on tarpeen. Hankesuunnitelma herättää kuitenkin kaksi kysymystä.

Peruskorjauksen lainajärjestelyt ovat vielä auki. Perusteluissa esitetään arvio, että kaupungin rahoittamana pääomavuokra nousisi yli kaksinkertaiseksi, 8,70 eurosta 18.60 euroon.
Yleensä peruskorjauksia rahoitetaan keräämällä ennalta rahastoa ja jaksottamalla maksut pitkälle ajalle. Myös Tilakeskuksen perimiä korkeita vuokria on perusteltu sillä, että näin kerätään rahaa kiinteistökannan ylläpitoon. Miten se näkyy tässä tapauksessa – ilmeisesti ei mitenkään, vaan koko peruskorjaus maksatetaan kaupunginteatterilla ja sen katsojilla.

Teatterisäätiö esittää lausunnossaan, että Tilakeskuksen pitää vastata väistötilojen kustannuksista siltä osin kuin ne ylittävät teatterin nykyiset vuokrat. Tähän asiaan ei esityksessä eikä hankesuunnitelmassa oteta kantaa. Kysynkin apulaiskaupunginjohtajalta, miksei Teatterisäätiön esitykseen ole vastattu myönteisesti? Tässähän ei ole kyse siitä, ovatko väistötiloja koskevat ratkaisut jo valmiita vaan periaatteellisesta kannasta Tilakeskuksen ja Kiinteistöviraston taloudelliseen vastuuseen.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »