Koulujen sisäisten vuokrien kohtuullistaminen

7.4.2010

On hyvä, että Porolahden peruskoulun peruskorjaus etenee. Valitettavasti tässä esityksessä jätetään sen toteuttamisaikataulu vielä avoimeksi.

Haluan kiinnittää huomiota siihen, että kiinteistöviraston tilakeskus arvioi peruskorjauksen jälkeisen vuokran nousevan 17 euroon neliöltä. Pääomavuokran osuus on tästä lähes 14 euroa.

Harrastin ennen tätä valtuuston kokousta hieman kiinteistömarkkinoiden tutkimista katsomalla, millä hinnoilla netissä tarjotaan isoja toimitiloja itäisestä Helsingistä. Esimerkiksi Itäkeskuksen Lyypekinaukion laidalta saa isot toimisto- ja liiketilat edullisemmalla hinnalla kuin, mitä kiinteistövirasto aikoo periä tästä peruskoulusta remontin jälkeen.

Jotain on kyllä pahasti vialla, kun kaupunki – jonka ei pitäisi tavoitella voittoa – perii omilta koulutiloiltaan kalliimpia vuokria kuin kiinteistöbisnestä harjoittavat yhtiöt. Kiinteistövirasto keräsi näillä sisäisillä vuokrilla viime vuonna 90 miljoonaa euroa voittoa.

Ehdotan seuraavaa pontta: hyväksyessään Porolahden koulun perusparannuksen hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuudet kohtuullistaa peruskorjauksen jälkeistä vuokraa tilakeskuksen arvioimasta.

(Valtuusto hyväksyi ponnen äänin 43 – 2, tyhjää 38.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »