Kunnallisveron korotus vie kohti epäoikeudenmukaista tasaveroa

10.11.2010

 

Tämä ehdotus kunnan tuloveroprosentin korottamisesta 18,5 prosenttiin on kahdella tavalla kyseenalainen. Ensinnäkin se kohdistuu raskaimmin pienituloisiin, kun taas pääomatuloja saavat eivät maksa lainkaan kunnallisveroa. Toiseksi Helsingin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ei ole pakkoa korottaa kunnallisveroa.

Kunnallisveron korottaminen on askel tasaveron suuntaan. Progressiivisen verotuksen osuus on enää alle 10 prosenttia valtion ja kuntien verotuloista. Kunnallisverolla kerätään jo kolme kertaa enemmän veroja kuin valtion ansiotuloverotuksella.

Jos otetaan huomioon ansiotulojen lisäksi myös pääomatulot, on verotus suurituloisimpien osalta jopa regressiivinen. Suurituloisimman kymmeneksen käytännössä toteutunut veroprosentti kunnallisverotuksessa oli vuonna 2008 näin laskettuna vain 9,7 %. Sen sijaan pientä palkkaa saavien toteutunut veroprosentti oli kunnallisverotuksessa vähennysten jälkeen keskimäärin 14 %, keskituloisilla vähän enemmän.

Verotuksen suuntaamisesta yhä raskaammin pienituloisiin ovat eduskunnassa vastuussa samat puolueet, jotka esittävät täällä kunnallisveron nostamista. Valtiovarainministeriössä ns. Hetemäen työryhmässä esillä ollut yhteisöveron alentaminen pahentaisi tätä tilannetta entisestään.

Päätösesityksestä ilmenee, että Helsingin verotulojen kertymä on arvioitu tänä vuonna yli 50 miljoonaa toteutuvaa pienemmäksi. Näin on ilmeisesti käymässä myös ensi vuonna. Budjettiesityksen arvio verotulojen kasvusta on lähes puolta pienempi kuin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen arviot kuntien ensi vuoden verotulojen kasvusta. Tämä ero on budjetissa noin 60 – 80 miljoonaa. Silti verotulot kasvavat budjettiesityksen mukaan ilman veronkorotustakin 160 miljoonalla.

Meille viime kokouksessa jaetusta talouden seurantaraportista näkyy, että kaupungin kassavarat ovat noin 820 miljoonaa euroa. Murto-osa näistä pankkitileillä makaavista rahoista riittäisi kattamaan kunnallisveron korotuksella tavoitellun vähän yli 100 miljoonan lisätulot. Kaiken lisäksi budjettiesitys tähtää siihen, että kaupungin tulos kokonaisuutena olisi ensi vuonna lähes 80 miljoonaa ylijäämäinen.

Näillä perusteilla SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä esittää hylättäväksi kaupunginhallituksen esityksen kunnallisen tuloveroprosentin nostamisesta 18,5 prosenttiin. Esitämme, että vero pidetään nykyisenä eli 17,5 prosentissa.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »