Kyselytunti ja aloitteita budjettiin

16.3.2017

Kaupunginvaltuusto on kokoontunut tänä vuonna suunniteltua useammin. Aluksi kokoustekniikan kaatumisten takia, sittemmin myös koska asioiden valmistelu on takkuillut. Tällä kertaa kokouksessa ei ollut juurikaan asiaa.

Kyselytunti

Valtuuston kyselytunnilla kysyttiin kaupungin toimista kun Kela ei ole kyennyt hoitamaan toimeentulotukihakemusten käsittelyä asianmukaisesti. Nostin keskustelussa esille kaupungin nettisivuilla olevien ohjeiden virheellisyyden ja apulaiskaupunginjohtaja Panhelainen lupasi selvittää kaupungin ohjeistusta.

Toisena kysymyksenä oli turvapaikanhakijoiden hätämajoitus ja muut palvelut.

Heka ja Rysäkari

Valtuusto sai selvityksen talousarvioon kirjattujen sitovien tavoitteiden toteutumatta jäämisestä mm. tytäryhteisöjen osalta. Esillä oli mm. HEKA Oy ja otsin tässä  yhteydessä esille Hekan ylläpitokustannusten ylittymisen yhteyden vuokralaisdemokratian heikentämiseen ja Hekan johdon omavaltaisuuksiin alueyhtiöiden osalta. Asiasta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Sinnemäki ei ollut paikalla ja kaupunginjohtaja Pajunen tyytyi lupaamaan, että minulle vastataan erikseen.

Valtuusto ei hyväksynyt Rysäkarille hotellibisnestä rakentavan liikemiehen esitystä siirtää saari Espooseen, jonka kanssa hän arvelee voivansa hoitaa bisneksiään paremmin.

Talousarvioaloitteet

Kaupungin ensi vuoden talousarvioon tehdyt aloitteet piti jättää viimeistään eilisessä kokouksessa. SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä jätti eilen seuraavat aloitteet määrärahojen lisäämiseksi

Jo aiemmin olemme jättäneet aloitteet työllisyydestä, 6+6 tunnin työaikamallin kokeilusta, vanhus- ja sosiaalipalveluista, terveyspalveluista ja ehkäisevästä toimeentulotuesta.

Tule mukaan vaalijuhlaan ja kiertueelle

Helsinki-listojen ja SKP:n vaalijuhla järjestetään ensi sunnuntaina ja luvassa on hieno kulttuuriohjelma: Oona Airola & Kaj Chydenius – jotka esittävät työväenrunon mestareiden teksteihin tehtyjä uusia ja vanhoja lauluja – laulaja Merikukka Kiviharju, reggaeartisti Maria Aleksandra. Heikki Ketoharju esittelee Helsinki-listojen ja SKP:n tavoitteita ja paikalla voi tavat myös muita ehdokkaitamme. Tavataan 19.3. klo 17 – 19 musiikkiteatteri Kapsäkissä!

Helsinki-listojen ja SKP:n vaaliauto aloitti kiertämisen viime lauantaina. Vaaliauto kiertää kuutena päivänä viikossa klo 11 – 17.30 ja lisäksi meille on tulossa vaaliteltta Tallinnanaukiolle. Täältä löytyy kiertueen aikataulu. Tule tapaamaan, keskustelemaan, jakamaan vaalitietoa. Vaaliautolta ja SKP:n toimistolta saa nyt myös vaalilehteä, Eespäin-lehden uutta numeroa.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »