Lasipalatsin asemakaava: Amos Anderssonin taidemuseo

7.10.2015

Tämä ehdotus Amos Anderssonin taidemuseon tiloista Lasipalatsin alueelle on monella tavalla kiinnostava ja positiivinen.

Lasipalatsi rakennettiin aikoinaan olympialaisia varten ja ajateltiin tilapäiseksi. Silloin osattiin ja haluttiin suunnitella ja rakentaa hyvin. Sittemmin Lasipalatsi on suojeltu ja nyt alueen kulttuuriympäristön arvot saavat lisää käyttöä taidemuseosta. Samalla on mielenkiintoista, että tässä syntyy uusi merkittävä museotila, jonka rakentamiseen ja käyttömenoihin ei tarvita paria sataa miljoonaa euroa veronmaksajien varoja, kuten Guggenheim-museoon.

Tähän asemakaavaan sisältyy myös varaus Pisara-radan aseman sisäänkäynnille. Liikenneviraston lausunnossa todetaan kuitenkin, että Pisaran suunnitelmissa on luovuttu Lasipalatsin aukiolle sijoittuneesta sisäänkäynnistä. Kysynkin apulaiskaupunginjohtajalta, miksi Pisara-varausta ei ole haluttu poistaa tästä kaavasta? Jos se joka tapauksessa poistuu myöhemmin, eikö hyvään suunnitteluun kuulu, että tiedossa olevat asiat otetaan huomioon?

Mitä tulee Lasipalatsinaukioon, toivon että Lasipalatsin aukio kehittyy aktiivisena ja monipuolisena kulttuurin ja tapahtumien elävänä avoimena tilana.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »