Musiikkitalon hinnasta

7.5.2008

 

Musiikkitalosta näyttää tulevan
kaupunkisuunnittelun virheiden monumentti. Se on vahinko myös
musiikkikulttuurille.

Hanketta on alusta alkaen leimannut
byrokraattinen jyrääminen. Musiikkitalolle olisi alun perin pitänyt valita
toinen paikka. Nykyisen paikan puolesta esitetyt perusteet ovat yksi toisensa
jälkeen osoittautuneet harhaanjohtaviksi. 

Suunnittelua leimaavaa asennetta
kuvaa se, että nytkään valtuustoa ei vaivauduta edes informoimaan siitä, että
Töölönlahden alueen kaavasta aiotaan poiketa Tanssitalon osalta.

Musiikkitalon urakkatarjousten
vaiheet kertovat rakennusalan ylihinnoittelusta. Kustannusarvioiden kohoaminen noin
sadasta miljoonasta välillä jo 180 miljoonaan kertoo häikäilemättömästä
yrityksestä kerätä ylivoittoja veronmaksajien kustannuksella. Samaan aikaan
musiikkitalon kuoppaa kaivaville puolalaistyöntekijöille maksettiin vain
muutamien eurojen tuntipalkkaa, työehtosopimuksia räikeästi polkien.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä,
miksi kaupunki tarvitsee sekä urakoiden valvontaa että oman rakennusosaston tai
rakentamisen liikelaitoksen.

Esityksen mukaan olemme nyt päättämässä enimmäishinnasta. Kaupunginjohtaja puhuu kuitenkin tavoitehinnasta ja moni valtuutettu jo tämänkin hinnan ylittymisestä. Kaupungin puolelta tarvitaan tiukempaa asennetta – etenkin kun kyseessa oleva urakoitsija kasvatti voittojaa esimerkiksi viime vuonna lähes puolella. Tällainen voittojen kasvattaminen veronmaksajien kustannuksella ei voi tulla kyseeseen. 

 

 

 

 

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »