yrjöhakanen

Puheenvuoroja

Timo Soini pelaa kaksin kortein

- 29.9.2008

Perussuomalaiset pelaavat kaksilla korkeilla kuntavaaleissa. Timo Soini ja perussuomalaiset puhuvat vaalikentillä lähiöiden puolesta, mutta ovat kaupunginvaltuustoissa mukana heikentämässä lähiöiden palveluja.


Timo Soini on itse hyväksynyt Espoon valtuustossa joka vuosi budjetit, joissa on alimitoitettu kunnallisten peruspalvelujen määrärahoja ja laiminlyöty lähiöiden kehittämistä. Tämän linjan tuloksena Espoo käyttää esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ostamiseen yksityisiltä yrityksiltä jo kaksi kertaa enemmän rahaa kuin kunnan omien palvelujen henkilöstökuluihin.


Helsingissä Tony Halme ei saanut valtuustossa aikaan yhtään mitään ja hänen varamiehensä Olli Sademies on hyväksynyt kiltisti kaikki valtapuolueiden sopimat budjettiratkaisut. Perussuomalaiset ovat hyväksyneet Helsingissä niin kaupunginjohtajien palkankorotukset kuin lähiöiden palvelujen karsimisen, monien lähikoulujen ja terveysasemien lopettamiset, vanhuspalveluohjelman linjan menojen vähentämisestä, joukkoliikenteen lippujen hintojen korotukset, kaupungin työllistämisrahojen supistamisen sekä energia- ja vesimaksujen korotukset.


Sama linja näkyi eduskunnassa kun myös perussuomalaiset hyväksyivät kunta- ja palvelurakennehankkeen, jolla karsitaan lähipalveluja ja lopetetaan pienempiä kuntia.


Kun eivät uskalla nousta Helsingin herroja vastaan, ovat perussuomalaiset haalineet listoilleen ehdokkaita, jotka parjaavat maahanmuuttajia.