yrjöhakanen

Puheenvuoroja

Tapaus NOKIA Oyj

- Talouskriisi ja Marx -seminaari Helsingin yliopistolla 29.3.2009


Nokia on esimerkki yhtiöstä, joka on tehnyt jatkuvasti voittoa, mutta irtisanoo työntekijöitä. Lama näkyy myös puhelinmarkkinoiden supistumisena. Nokian osuus puhelinmarkkinoista on lähes 40 %. Lama näkyy jo näilläkin markkinoilla, mutta Nokia aikoo säilyttää liikevaihtonsa tänä vuonna kasvattamalla markkinaosuuttaan.

Nokian henkilöstö oli viime vuoden lopussa yli 125 000. Yhtiön tulos vuodelta 2008 oli ilman kertaluontoisia eriä 7 miljardia euroa. Liikevaihdon pientä supistumista enemmän tulosta heikensivät Nokia Siemens Networksin perustaminen ja eräät yrityskaupat. Kassa ja likvidit varat ovat lähes 7 miljardia. Osinkoa Nokia jakaa viime vuodelta 1,5 miljardia euroa.

Mitään taloudellista pakkoa Nokian päättämiin joukkoirtisanomisiin ei siis ole. Irtisanomisilla pyritään tyydyttämään osakkeenomistajien odotuksia siitä, että Nokia kykenee monopoliasemansa turvin jatkuvasti tuottamaan viime vuosien kaltaisia ylivoittoja.

Fordismista globaaliin tietoteollisuuteen

Nokia on samalla esimerkki suomalaisesta yrityksestä, joka on kasvanut perinteisestä fordistisesta teollisuudesta globaaliksi tietoteolliseksi suuryhtiöksi. Sen toiminnalle on ominaista joustava tuotanto, verkostomainen toimintarakenne, uusien innovaatioiden nopea soveltaminen sekä alihankkijoiden ja kehittyvien maiden halvan työvoiman hyväksikäyttö.

Yritysostoilla ja liittoutumisilla Nokia on hankkinut yhä hallitsevamman aseman markkinoilla. Esimerkiksi hankkimalla omistukseensa Symbian-yhtiön ja sopimalla sen valmistamien ohjelmistoalustojen käytöstä kahdeksan muun matkapuhelinalan suuryhtiön kanssa Nokia vaikuttaa koko alan teknologiseen kehitykseen. Pitkään keskenään kilpailleet Nokia ja Microsoft ovat ryhtyneet kehittelemään myös yhteistyötä.

Valtion tuki Nokian nousulle

Nokian osuus Suomen viennistä on noin neljännes. Yrityssektorin tuote- ja kehitysmenoista sen osuus on ollut peräti 45 %. Myös Suomen bruttokansantuotteesta Nokian osuus on kansainvälisessä vertailussa suuri, mutta sittenkin vain 3 %.

Suomessa pitkään harjoitetun Nokia-keskeisen elinkeino-, alue-, tutkimus- ja teknologiapolitiikan yksipuolisuuden ongelmallisuutta kuvaa se, että lama on nyt leikkaamassa kansantuotteesta ennusteiden mukaan kaksi kertaa enemmän kuin Nokian osuus on ollut.

Nokian tarina on samalla esimerkki siitä, miten ratkaisevalla tavalla teknologiavetoinen muutos on riippunut valtion yritystoiminnasta, koulutusjärjestelmästä, tutkimus- ja kehitystoiminnan tukemisesta sekä yleisemminkin yhteiskunnan kehityksestä. Nokia-vetoinen politiikka on rajoittanut myös ”uusien Nokioiden” kehittymistä. Esimerkiksi uusiutuvan energian alalla Suomessa on osaamista ja innovaatioita, joille ei ole kuitenkaan luotu kotimarkkinoista ponnahduslautaa kehittää laajempaa tuotantoa.

Nokia-yhtiö syntyi Suomen teollistumisen alkutaipaleella 1865 ja kasvoi yhdistymisten kautta 1900-luvun alkupuolella monialayritykseksi. Myöhemmän kehityksen kannalta avainaseman sai Nokian Kaapelitehdas, joka nousi posti- ja lennätinlaitoksen kanssa tapahtuneen yhteistyön avulla monopoliasemaan 1930-luvulla ja laajensi toimintaansa sodan jälkeen idänkaupalla. Posti- ja telelaitoksella, valtion teknologiayrityksillä, insinöörikoulutuksella ja Tekesin rahoituksella oli 60-70-luvulla ratkaiseva merkitys Nokian toiminnan laajentamisessa elektroniikan ja tietoliikenteen alalle. Nokia Telecommunicationsin lähtökohtana on valtionyhtiö Televa, jolla oli merkittävä rooli 70-luvulla digitaalisten puhelinkeskusten kehittäjänä, ja jonka valtio myi 80-luvun alussa Nokialle.

Nokian kansainvälistymisen pohja luotiin valtion avulla idänkaupassa ja kehitysmaihin suuntautuneilla kaupoilla. Merkittävä muutos alkoi kun silloinen rahoitusjohtaja Jorma Ollila järjesti yhdessä Pentti Kourin kanssa Nokia-yhtiön suunnatun osakeannin George Soroksen sijoitusyhtiölle. Tällä murrettiin riippuvuus (vielä silloin) kotimaisista pankeista. Tämän muutos johti vähitellen siihen, että Nokian omistajista yli 90 % on ulkomaisia sijoittajia ja sijoitusyhtiöitä.

Nokian vallankäytön kasvot

Usein sanotaan, että kapitalismi on muuttunut kasvottomaksi ja valta on kadonnut moninaisuuteen. Nokia-yhtiöllä on kuitenkin perinteisesti ollut vahva johto ja hyvin tiivis yhteys poliittiseen johtoon. Tämä alkoi jo kenraali Mannerheimin jäsenyydestä 1900-lun alkuvuosien Nokia-yhtiön hallituksessa.Se näkyy myös Nokian nykyisessä johdossa: Jorma Ollila on entinen keskustapuolueen kansainvälisten asioiden sihteeri ja Esko Aho entinen pääministeri.

Nokia on ottanut usein itseään suuremman roolin politiikkaan vaikuttamisessa. Toimitusjohtaja Björn Westerlund johti 60-luvulla Teollisuuden Voiman ydinvoimalahanketta ja ajoi Suomea EFTAan, pääjohtaja Kari Kairamo ryhtyi käännyttämään poliittista johtoa EEC-jäsenyyden kannalle jo 1987 ja tekemässä kassakaappisopimusta porvarihallituksen muodostamisesta. Nokia on käyttänyt poliittisia suhteita myös välittömämmin yhtiön omiin etuihin liittyviin hankkeisiin, kuten valtion omistaman elektroniikka-alan yhtiön Valcon lopettamiseen 1980, verotuksen muutoksiin, ns. innovaatioyliopiston perustamiseen ja viimeksi Lex Nokian –urkintalain säätämiseen.

Nykyisin Nokia-yhtiön edunvalvonnassa ovat Elinkeinoelämän keskusliiton kaltaisia kotimaisia järjestöjä tärkeämmän roolin saaneet eurooppalaiset ja kansainväliset järjestöt ja liitot. Martti Häikiön julkaisemasta laajasta Nokia-yhtiön historiasta voi laskea, että tämän vuosikymmenen alussa Nokia oli virallisesti edustettuna kaikkiaan 70 erilaisessa järjestössä, kuten Euroopan teollisuusjohtajien pyöreän pöytä (ERT), Euroopan teollisuus- ja työnantajaliitto (UNICE), Kulutuselektroniikka- ja informaatioteollisuuden eurooppalaiset liitot (EACEM ja EICTA), European-American Business Council, TransAtlantic Business Dialogue, Global Business Dialogue ja Kansainvälinen Kauppakamari.

Connecting - or disconnecting people?

Nokian kehitys on syventänyt sen toimintaan sisältyviä ristiriitoja:

—    ristiriitaa tietotyön kehittämisen ja sijoittajien omistaja-arvojen kasvattamisen välillä;

—    ristiriitaa tuotannon laajentamisen ja pääoman voitontavoittelun rajoittaman kuluttajien ostovoiman välillä;

—    ristiriitaa tietoliikenneyrityksen kehityksen kannalta tärkeiden sosiaalisten innovaatioiden, koulutuksen ja julkisten palvelujen ja toisaalta niiden rahoitusta murentavan globaalin pörssitalouden välillä;

—    ristiriitaa työntekijöiden ja laajemmin kansalaisten itsenäisen luovan aktiivisuuden ja toisaalta yhtiövallan epädemokraattisuuden ja kontrollitarpeiden välillä; sekä

—    ristiriitaa ekologisesti kestävän kehityksen vaatimusten ja halpojen tuotantokustannusten takia pitenevien kuljetusketjujen välillä.

Näihin ristiriitoihin tarttumalla löytyy myös vaihtoehtoja ja muutoksen tekijöitä.

Brändi ja sen haavoittuvuus


Nokia on brändi. Se suojelee julkisuuskuvaansa ja puhuu ”yritysvastuusta”. Käytännössä yhtiön toimintaa hallitsevat kilpailun ja voitontavoittelut kapitalistiset lait. ”Yritysvastuun” eettiset periaatteet väistyvät, kun Nokia lopettaa kannattavia tehtaita Espoossa, Jyväskylässä ja Bochmunissa. Kun se irtisanoo ja lomauttaa Salossa ja ajaa alas Nokialla alihankintoja tehneitä tehtaita Kemijärvellä, Lahdessa ja Joensuussa. Kun se käyttää hyväkseen halpatyövoimaa kehitysmaissa ja tulouttaa voitot emoyhtiön kautta muualle. Eettiset periaatteet eivät paina myöskään silloin, kun Nokia tekee kauppaa Irakissa ja myy teknologiaa aseteollisuudelle. Pyrkimys brändinhallintaan tekee Nokian kuitenkin myös haavoittuvaksi työntekijöiden ja kuluttajien vastatoimille. Yksittäisetkin kamppailut voivat saada sellaisen symbolisen merkityksen ja julkisuuden, joka antaa niille laajempaa kantavuutta, kuten Saksan Bochumin tapaus osoitti.


Haaste ay-liikkeelle ja vasemmistolle

Lopuksi, Nokia-yhtiö on meille esimerkki tarpeesta kehittää työväenliikkeen kansainvälisyyttä, ay-liikkeen edunvalvontaa sekä aloitteita tietotyön ja koulutuksen alalla. Kaiken kaikkiaan Nokia haastaa kehittämään vasemmistolaisia vaihtoehtoja digitaaliselle kapitalismille.

Vaihtoehtojen kehittämisessä tarvitaan marxilaista analyysia ja keskustelua kapitalismin nykyisestä kehityksestä ja vaihtoehdoista, suuryhtiöiden ja suursijoittajien vallan rajoittamisesta, 2000-luvun uudenlaisesta sosialismista.

Nokian kaltaisten yhtiöiden vallan haastamisessa tarvitaan perinteisen teollisuuden, uusien tietotyön ja palvelualojen työntekijöiden yhteistoimintaa. Tarvitaan työpaikka- ja yrityskohtaisen etutaistelun yhdistämistä laajempaan yhteisölliseen taisteluun, ay- ja kansalaisliikkeiden yhteistoimintaa. Tässä kamppailussa paikalliset ja kansalliset kysymykset liittyvät globaalia kehitystä ja kapitalismia koskeviin peruskysymyksiin. Viime kädessä on kyse ihmisten uudenlaisesta suhteesta talouteen ja politiikkaan, osallistuvasta demokratiasta ja sen ulottamisesta myös talouden alalle.