Puheenvuoroja
Poliittisesta tilanteesta
- SKP:n keskuskomiteassa 29.3.2009
Sanotaan, että tilaisuus tekee varkaan. Tämä pitää nykyisessä
talouskriisissä kaksin verroin paikkansa. Ensin pieni vähemmistö on rikastunut
muiden kustannuksella, kun ihmisten tarpeet ja reaalitalous on alistettu
keinottelulle odotusarvoilla, pörssikursseilla ja optioilla. Tuloksena on
valtava globaali pyramiditalous, jossa suuri osa osakkeista ja erilaisista
johdannaisista on tyhjän päällä. Ja nyt näiden
raharuhtinaiden ja keinottelijoiden omaisuus yritetään pelastaa maksattamalla
kriisin laskut joukkoirtisanomisilla, työehtoja heikentämällä, kuntien
palveluja leikkaamalla, eläkeikää nostamalla, kiristämällä pienituloisten
verotusta ja riistämällä kehitysmaita. Tämän politiikan kääntöpuolena on
erilaisten kontrollisysteemien ja militarismin laajentaminen.
Poliittisen tilanteen pääkysymys on nyt se, miten
rohkaistaan ja kootaan ihmisiä torjumaan irtisanomisten, työehtojen
heikentämisen, kuntien leikkauslistojen ja yksityistämisen oikeistolaista
vyörytystä.
Tarvitaan niitä, jotka haastavat julkisuudessa rohkeasti
lamapropagandan, jolla työnantajapiirit ja hallitus pyrkivät häivyttämään
vaihtoehdot ja lamaannuttamaan ihmiset. Eilinen seminaari "Talouskriisi ja Marx" antoi siihen hyvää
aineistoa.
On syytä kysyä, miten lama voitetaan, jos kaikki leikkaavat? Miksi laman laskuja ei maksateta niillä, jotka ovat keinottelullaan rikastuneet ja ajaneet talouden nykyiseen kriisiin? Miksi työntekijöiden pitäisi suostua irtisanomisiin ja työehtojen heikentämiseen, kun työnantajat saavat miljardihelpotuksia kela-maksujen poistamisesta, yritysten voitot edelleen tämän vuosikymmenen yleistä tasoa ja useimmat yhtiöt jakavat taas miljoonia osinkoina? Miksi pankkien tukeen löytyy miljardeja, mutta hallitus ei puutu mitenkään kriisin syynä olevaan keinotteluun rahoitusmarkkinoilla? Miksi asevarustelun menoja kasvatetaan, mutta perusturvaan ei riitä rahaa?
Paljastusten, syytösten ja agitaation lisäksi tarvitaan käytännön esimerkkejä siitä, että lamankin oloissa voidaan taistella, pitää taistella ja kannattaa taistella. Jokainen vastalause, mielenosoitus ja lakko on tärkeä rohkaisemaan muita. Siksi Itellan, Nokian, TeliaSoneran ja Metson ulosmarssit tai esimerkiksi Ranskan, Portugalin, Kreikan ja Irlannin yleislakot ja mielenosoitukset ovat omaa kokoaankin tärkeämpiä.
Ihmisten mielialat ovat ristiriitaiset. Moni on valmis tyytymään vähäänkin, koska pelkää menettävänsä vielä enemmän. Mutta on myös paljon niitä, joiden mitta alkaa olla täysi. Hallituksen eläkepäätöksen herättämä vastalauseiden vyöry osoitti, että myös Suomessa ay-liikkeen kentällä on valmiutta vastarintaan. Mitä meillä puuttuu, on taistelun järjestäjiä.
SKP:n ay-seminaarissa viriteltiin Kriittisen ay-verkoston elvyttämistä ja laajentamista. Nyt on tärkeä sopia konkreettisista aloitteista, joiden merkeissä verkoston toimintaa ryhdytään uudelleen kehittämään ja kokoamaan taisteluhenkistä ay-väkeä yhteistyöhön yli liittorajojen. Yksi tällainen kysymys voisi olla toiminta kuntien leikkauslistojen, lomautusten, työpaikkojen vähennysten ja palkkojen nollalinjan torjumiseksi. Myös metallin, tehyn ja posti- ja logistiikka-alan tulevissa liittokouksissa on mahdollisuuksia nostaa esille vaihtoehtoja ja koota vastavoimia.
* * *
Hallitus mainosti äskeisen kehysriihen tuloksia tiedotteella, jonka otsikkona oli: ”Hallitus turvaa kuntien palveluja ja vahvistaa rahoituspohjaa”. Tällaisella propagandalla yritetään peitellä sitä, että tosiasiassa hallitus teettää likaisen työn leikkauslistojen laatimisessa kunnilla.
Menojen leikkaamista perustellaan sillä, että valtio velkaantuu. Kansantaloutena Suomi ei ole velkaa vaan meillä on kauppataseen ylijäämä. Myös valtiolla on ollut pitkään ylijäämäinen talous ja enemmän lainasaatavia kuin velkaa. Ja vaikka Kataisen ennusteet velanotosta toteutuisivat, olisi valtiolla edelleen vähemmän velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin useimmilla muilla EU-mailla.
Kehysriihen ainoa merkittävä lisärahoitus kunnille oli yhteisöverojen jako-osuuden nostaminen 10 prosenttiyksiköllä kuntien hyväksi eli noin 22 prosentista 33 prosenttiin. Käytännössä tämä ei korvaa kunnille edes lamasta johtuvaa yhteisöverojen tuoton vähenemistä. Kunnat saivat viime vuonna yhteisöverotuottoja 1,5 miljardia. Jako-osuuden muutoksen jälkeenkin kunnat saavat valtiovarainministeriön ennusteiden perusteella yhteisöverotuloja tänä vuonna 400 miljoonaa viimevuotista vähemmän. Lisäksi osa kunnista ei hyödy juuri mitään yhteisöverotuotoista vaan niiden tulot muodostuvat lähinnä kunnallisveroista ja valtionosuuksista.
Kiinteistöveron vähimmäis- ja enimmäisprosenttien korottaminen ensi vuoden alusta merkitsee puolestaan muutenkin korkeiden asumiskustannusten nousua.
Kaiken lisäksi hallitus päätti kattaa työnantajien Kela-maksun poiston nostamalla energiaveroja vuoden 2011 alusta. Vihreiden Oras Tynkkynen on kehunut päätöksiä ”historialliseksi” ekologiseksi verouudistukseksi. Tällainen sinivihreys sivuuttaa kokonaan sen, että kyse on kuitenkin verotuksen painopisteen siirtämisestä työnantajilta, vieläpä Kela-maksua eniten maksavilta pääomavaltaisilta suuryhtiöiltä, kotitalouksille joko suoraan tai antamalla yrityksille vapaat kädet siirtää omat energiaveronsa kuluttajahintoihin.
Valtionosuuksia koskevien päätösten lykkäämisellä hallitus suorastaan kiristää kuntia leikkaamaan palveluja, polkemaan palkkoja, lomauttamaan ja vähentämään työntekijöitä. Kunta-alan ammattiliitot ovat perustellusti torjuneet tällaisen laman laskujen sälyttämisen naisvaltaisten ja muutenkin matalapalkkaisten alojen työntekijöiden maksettavaksi. Kokoomuksen lupaukset Sari Sairaanhoitajan ”tasa-arvotuposta” ovat vaihtuneet työnantajien isännän ääneksi.
Kuntatasolla myös hallituspuolueiden edustajat puhuvat siitä, että nyt ei pidä tehdä samoja virheitä kuin 90-luvulla, kun valtion ja kuntien menoja leikkaamalla pahennettiin työttömyyttä ja heikennettiin perusturvaa ja peruspalveluja juuri kun niiden tarve kasvoi. Käytännössä porvarihallitus kuitenkin ajaa määrätietoisesti kuntien palvelujen heikentämistä ja työpaikkojen vähentämistä.
Laman torjumisessa hallituksen linja on täysin virheellinen. Palkansaajien tutkimuslaitoksen laskelmien mukaan julkiseen kulutukseen ja julkisiin investointeihin käytetty raha elvyttää kuusi kertaa enemmän kuin hallituksen tuloverojen kevennykset, joista hallitus pitää edelleen kiinni.Edellisen laman aikana leikattiin valtion rahoitusta kunnille, karsittiin postin ja muiden valtion laitosten palveluja, heikennettiin sosiaaliturvaa ja yksityistettiin valtionyhtiöitä. Jälkeenpäin on käynyt entistä selvemmäksi, että kyse oli uusliberalistisista valinnoista, joilla vain pahennettiin lamaa. Porvarihallitus pyrkii selvästi käyttämään nykyistä lamaa samalla tavalla hyväksi kunnallisten palvelujen leikkaamiseksi.
Leikkauslistojen poliittisesta luonteesta kertoo se, että suunnilleen samaa, noin 3 % tasoa olevia menoleikkauksia esitetään niin taloudellisesti vaikeuksissa olevissa kunnissa kuin Helsingin kaltaisessa rikkaassa kaupungissa, joka kirjasi viime vuodelta taas 311 miljoonan euron voitot. Tähän liittyy verotuksen rakenteen muuttaminen niin, että progressiivisesta verotuksesta siirrytään yhä enemmän lähes tasaveron kaltaiseen kunnallisveroon ja regressiivisiin eli pienituloisiin suhteellisesti eniten kohdistuviin kulutusveroihin.
Kun hallitus kytkee kuntien vähänkin rahoituksen siihen, että kuntien palvelujen saatavuudella ja laadulle asetettuja normeja karsitaan, henkilöstöä vähennetään. kilpailuttamista lisätään ja palveluseteleiden käyttöä laajennetaan, on selvästi kyse fantastisen oikeistolaisesta kunnallisten palvelujen yksityistämishankkeesta. Professori Paavo Uusitalon - yliopistolaista käydyssä keskustelussa käyttämän puheenvuoron - tapaan onkin syytä kysyä, miksi alistaisimme julkiset palvelut sellaisilla toimijoille, jotka eivät kykene hoitamaan edes yhteiskunnallisessa työnjaossa niiden ydintehtävinä pidettyä rahoitus- ja tavaramarkkinoiden tasapainoista toimintaa?
* * *
Poliittinen toimikunta ja kunnallisjaosto ovat valmistelleet tälle kokoukselle esityksen kuntien palvelujen ja työllisyyden elvytysohjelmaksi. Esitys sen tekemisestä tuli Tampereella pidetystä paikallispolitiikan seminaarista. Kuten Tampereen seminaarissa korostettiin, elvytysohjelma ei ole vain julkilausuma. Tämä on ennen muuta toiminta-aloite. Se on tarkoitettu avaukseksi ja aineistoksi vastarinnan ja vaatimusliikkeiden järjestämiselle kunnissa.
Kuntien määrärahojen lisääminen on nopeimpia ja tehokkaimpia tapoja torjua työttömyyttä. Tähän ehdotukseen on otettu varsin laaja lista esimerkkejä siitä, miten paljon kuntien tehtäviin voidaan jo tämän vuoden aikana palkata lisää työntekijöitä ja paljonko siihen tarvitaan rahaa. Samalla kun näin luodaan lisää työpaikkoja, on tällainen palvelujen resurssien lisääminen välttämätöntä, jotta kunnat voivat selviytyä laman myötä kasvavista peruspalvelujen tarpeista.
Ohjelman toteuttaminen toisi töitä noin 26 400 työntekijälle. Ohjelman toteuttamiseksi kunnat tarvitsevat noin 2,2 miljardia euroa lisää rahaa vuodessa. Esitämme myös, mistä tämä rahoitus saadaan, jos vain poliittista tahtoa löytyy. Jos pääomatuloja verotettaisiin samalla tavalla kuin muita tuloja, kunnat olisivat saaneet viimeisten käytettävissä olevien, vuoden 2007 verotietojen mukaan noin 2,1 – 2,2 miljardia lisää verotuloja. Lisää rahaa löytyisi myös luopumalla suurituloisten veronalennuksista, laittamalla pörssikauppa verolle ja leikkaamalla asevarustelun menoja.
Kannattaa vaatia myös kunnissa tietoa siitä, miten kunnan rahavaroja on sijoitettu. Esimerkiksi Turku on menettänyt pörssipelissä osapuilleen yhtä paljon kuin nyt esitetään leikattavaksi palveluista.
Kun puhutaan elvytysohjelmien rahoittamisesta, kannattaa tietysti muistaa sekin, että kuntien palveluihin ja työllisyyteen laitetuista rahoista suuri osa palaa valtiolle ja kunnille verotuloina. Lisäksi huolehtimalla peruspalveluista ja työllisyydestä vältetään laskuja, joita muuten joudutaan maksamaan vielä pitkään laman jälkeenkin.
Paikallispolitiikan seminaarissa tuli monia hyviä esimerkkejä siitä, miten kunnissa voidaan järjestää asukkaiden ja työntekijöiden kamppailua lähipalvelujen ja työpaikkojen puolesta. Esimerkiksi Turussa kansalaisliikkeet ovat vain voimistuneet ja laajentuneet kuntavaalien jälkeen. On kerätty kunnallisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Toriparkista, jatkettu Pro kirjasto –liikettä lähiöissä, käynnistetty Pro terveysasema –liikettä jne. Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna pidettävä Suomen sosiaalifoorumi tarjoaa mahdollisuuksia koota näitä aloitteita, kokemuksia ja liikkeitä valtakunnallisesti ja myös kansainvälisesti.
Nykyisessä tilanteessa usein juuri konkreettisiin ihmisiä lähellä oleviin kysymyksiin tarttumalla voidaan koota sitä voimaa, jota tarvitaan politiikan suunnanmuutoksen näköalojen avaamiseksi. Paikallisista ay- ja kansalaisliikkeistä voi kasvaa se voima, joka tarvitaan irrottamaan SDP, VAS ja vihreitä useimmissa kunnissa, ay-liikkeen johdossa ja EU-politiikassa vallalla olevasta laajasta konsensuksesta.
Samalla näissä kamppailuissa nousevat entistä välittömämmin esille peruskysymykset siitä, tehdäänkö päätöksiä ihmisten vai markkinoiden ehdoilla; voiko pieni joukko pörssikeinottelijoita ja yritysjohtajia päättää tuhansien ja miljoonien ihmisten kohtaloista; voiko itseään demokraattiseksi kutsuvan maan pääministeri tai valtionvarainministeri päättää salassa koko kansaa kokevista ratkaisuista….
* * *Ensi lauantaina tulee kuluneeksi 60 vuotta Naton perustamisesta. Nato perustettiin Neuvostoliittoa ja muita eurooppalaisia sosialismia rakentaneita maita vastaan. Neuvostoliiton ja Varsovan liiton loppumisen myötä Naton olemassaolon perustelu katosi.
Kuten tiedämme, Natoa ei kuitenkaan purettu, vaan se sai uuden ja entistä laajemman roolin. Siitä on tullut uuden imperialistisen maailmanjärjestyksen seriffi ja iskunyrkki. Nato hyväksyi 1999 Washingtonin 50-vuotiskokouksessa uuden strategisen opin. Siihen sisältyy ensi-iskun ja ydinaseiden käytön mahdollisuus, toiminta-alueen laajentaminen globaaliksi, nopean toiminnan taistelujoukkojen varustaminen ja jäsenmaiden asevarustelun kiihdyttäminen.
Vaikka USA:n, Naton ja EU:n välillä on myös kilpailua ja ristiriitoja, on niiden turvallisuuspolitiikka sidottu entistä tiiviimmin toisiinsa. Niitä yhdistävät yhteiset imperialistiset intressit maailman luonnonvarojen riistämisessä ja kansojen alistamisessa.
Suomi on jo sidottu varsin pitkälle Natoon rauhankumppanuussopimuksella ja asehankinnoilla. Afganistanissa Suomi on mukana Nato-johtoisessa miehityssodassa. Mutta kansalaisten enemmistön tuki liittoutumattomuudelle estää Nato-jäsenyyden, etenkin kun tasavallan presidentti nojaa tähän yleiseen mielipiteeseen. Oikeisto onkin asettanut selvästi tavoitteeksi nostaa presidentiksi Nato-Niinistö ja voimistaa hänen avullaan kansalaismielipiteen käännyttämistä.
Nato näyttäisi olevan kaikkivoipa, mutta sitä se ei ole. Kapitalismin talouskriisi voimistaa imperialismin aggressiivisia piirteitä, mutta samalla se on nostanut esiin tämän järjestelmän ristiriidat ja rajat. Taistelu oikeudenmukaisen ja demokraattisen tien avaamiseksi ulos nykyisestä kriisistä kasvattaa samalla Naton vastavoimia.
Naton 60-vuotispäivänä järjestetään suuri kansainvälinen mielenosoitus Strassburgissa. Myös eurooppalaiset kommunistiset puolueet ovat valmistelleet yhteisen vetoomuksen varustelumenojen vähentämiseksi, Nato-ohjelmien kieltämiseksi yliopistoissa, Nato-tukikohtien poistamiseksi, joukkojen vetämiseksi pois imperialistisista sodista ja Naton purkamiseksi. Myös Helsingissä SKP:n piiri järjestää lauantaina Naton vastaisen seminaarin ja ottaa kantaa asiaan.