Santahaminan joukkohaudan historian selvittäminen ja muistopaikan kehittäminen

14.12.2005

 

Kaupunginhallituksen esitykset ovat antaneet usein aihetta kritiikkiin ja vastaesityksiin. Tällä kertaa on syytä antaa positiivista palautetta ja kiittää kaupunginhallituksen vastauksesta aloitteeseen, joka koski vuoden 1918 punaisten joukkohaudan historian selvittämistä ja hautapaikan kehittämistä.

Kun tein aloitteen, en arvannut, miten paljon kiinnostusta se herätti.

Asian saama julkisuus johti siihen, että Sota-arkistosta löytyi luettelo 1 281 joukkohaudan vainajasta. Se vastaa pitkälle Työväen Arkistosta löytyneitä tietoja, jotka Suomenlinnan vankileirin pastori Johannes Kunila oli koonnut leirillä kuolleista 1 412 punaisesta. On myös löytynyt asiakirjoja, joiden perusteella näyttää siltä, että Santahaminassa oli toinenkin joukkohauta, johon leirillä teloitetut haudattiin muista erilleen. Siinä saattaa olla lähes 100 vainajaa. On tullut esille tietoja, joiden mukaan Santahaminaan on tuotu teloitettavaksi joukko turkulaisia punaisia. Lisäksi Isosaareen on ilmeisesti haudattu kymmeniä punaisten puolella taistelleita. Tiettävästi joitain vainajia on sittemmin, yllättäen jatkosodan aikana, siirretty Santahaminasta Malmin hautausmaalle. Uutta tietoa on löytynyt myös Santahaminassa sijainneesta naisvankileiristä, jonne sai passituksen noin 2 000 punaista naista.

Tämä kaikki on osa Helsingin historiaa. Se on ollut pitkään vaiettua historiaa. Asian nyt saama julkisuus ja poikkeuksellisen runsas palaute osoittaa, että nämäkin historian ”valkoiset sivut” halutaan avata.

Kaupunginhallituksen vastaus antaa mahdollisuuden saada julkisuuteen uutta tutkimustietoa, jota Santahamina-seuran puheenjohtaja Jarmo Nieminen, Allan Tiitta, työväenliikkeen veteraani Kalle Kuittinen ja eräät muut ovat ansiokkaasti selvittäneet. Helsingin kaupungin historiatoimikunta voi toimia tässä yhteistyössä muun muassa Sota-arkiston, Työväen Arkiston ja Kansan Arkiston kanssa.

Monet ovat esittäneet toivomuksen vankileirillä kuolleiden ja teloitettujen nimien saamisesta esille hautapaikalle. Se on erityisen tärkeää tuhansille omaisille. Tämä toivomus on syytä toteuttaa samalla kun kaupunki voinee ottaa vastuun hautapaikan ja siellä olevan muistomerkin ylläpidosta.

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »