Toivon tuolla puolen – Rautatientorilla?

28.4.2017

Harvoin olen kokenut elokuvan tulevan niin keskellä sitä, mitä tapahtuu juuri nyt, kuin kävellessäni Aki Kaurismäen leffasta Rautatientorille, jossa afganistanilaiset ja irakilaiset turvapaikanhakijat osoittavat jo kolmatta kuukautta mieltä. Toivon tuolla puolen on syvästi humaani kannanotto – kaurismäkeläisin romanttisin sävyin piirretty kriittinen kuva eriarvoisesta yhteiskunnasta, jossa heikommassa asemassa olevat eivät suostu asettumaan toisiin vastaan vaan auttavat toisiaan.

Toivon tuolla puolen tuo Kaurismäen edellisen elokuvan (Le Havre) teeman satamakaupungista ja pakolaisista Suomeen, keskelle kovenevaa pakolaispolitiikkaa. Elokuvassa kietoutuvat toisiinsa suomalaisen kauppamatkustajan, laitakaupungille ravintolan perustavan Wikströmin, ja syyrialaisen pakolaisen, Khaledin tarinat.

Kaurismäen tapaan mukana isommissa ja pienemmissä rooleissa on taas melkoinen joukko tunnettuja nimiä Sakari Kuosmasesta, Kati Outisesta ja Sulevi Peltolasta Tuomari Nurmioon ja Harri Marstioon. Khaledin roolissa on Sherwan Haji.

Aki Kaurismäki palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla parhaasta ohjauksesta. Ansaitusti. Toivon tuolla puolen esiteltiin toisena osana satamatrilogiassa. Lopettamispuheista huolimatta jään siis odottamaan jatkoa.

Jatkoa odottavat myös turvapaikanhakijat Rautatientorilla teltoissaan. He odottavat meiltä ihmisarvonsa kunnioittamista ja perusoikeuksiensa turvaamista.

Kuva Aki Kaurismäen elokuvasta Toivon tuolla puolen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2017 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »