


Tämä vastaus hoitotakuun seurantaa koskevaan Olli Salinin ja 9 muun valtuutetun aloitteeseen vähättelee hoitotakuun toteuttamisessa ilmeneviä ongelmia. Myös suhtautuminen potilaiden oikeuksiin on vastauksessa yliolkainen.
Muistutuslomake, jota kaupunginhallitus pitää tarpeettomana, on itse todettu tarpeelliseksi paitsi potilasjärjestöissä myös Stakesissa.
Olisin odottanut kaupunginhallitukselta vakavampaa suhtautumista tilanteeseen. Tilastothan kertovat, että kaupungin perusterveydenhuollon palveluja käyttää enää alle puolet helsinkiläisistä ja väestön terveyserot kasvavat.
Terveyskeskuksen suunnitelmissa on asetettu tärkeimmäksi tavoitteeksi väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen. Tämän tavoitteen kanssa on ristiriidassa se, jos korotetaan terveyskeskusmaksuja. Maksut vaikeuttavat entisestään pienituloisten asemaa ja lisäävät eriarvoisuutta terveyspalvelujen käytössä.
Sitä, otetaanko Helsingissä käyttöön valtioneuvoston ajamat korotetut terveyspalvelujen maksut, pitäisikin arvioida ennen muuta terveyserojen kaventamista koskevien tavoitteiden valossa. Terveyskeskuksen johto aikoo kuitenkin sivuuttaa kokonaan tällaisen harkinnan. Kun tiedustelin mahdollisen maksujen korotusesityksen käsittelyä, hallintolakimies ilmoitti, että maksujen korotukset otetaan käyttöön ilman, että edes lautakunta käsittelee asiaa.
Kysynkin, onko myös asianomainen apulaiskaupunginjohtaja sitä mieltä, että näin isossa ja kiistanalaisessa asiassa aiotaan sivuuttaa valtuusto ja lautakunta? SKP:n ja asukaslistan ryhmän mielestä terveydenhuollon maksut tulee käsitellä valtuustossa. Olemme näiden maksujen korottamista vastaan.
Kaupunginhallituksen vastauksessa nyt käsiteltävänä olevaan aloitteeseen hoitotakuun seurannasta sivuutetaan se tosiasia, että hoitotakuulain normit eivät toteudu vieläkään kattavasti.
Esimerkiksi sosiaalilautakunnan lausunnon mukaan psykiatriassa vain 59 % potilaista pääsee akuuttivastaanotolle lain edellyttämässä kolmessa vuorokaudessa. Perheneuvoloissa vain puolet perheistä saa ensimmäisen käyntiajan hoitotakuun mukaisesti. Päihdehuollon korvaushoitoon piti jonottaa viime vuoden lopulla keskimäärin yhdeksän kuukautta, vaikka lain mukaan jonotusaika saisi olla enintään 6 kuukautta.
Monien palvelujen osalta vastauksessa ja siihen liittyvässä terveyslautakunnan lausunnossa kerrotaan vain, että hoitotakuun toteutumista seurataan, mutta ei kerrota seurannasta mitään tilastoja. Näin on esimerkiksi hammashoidon osalta, vaikka juuri hammashoidosta kuulee jatkuvasti tietoja vaikeudesta päästä kaupungin hammashoitoon.
Edellä esitetyn perusteella esitän, että valtuusto päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi niin, että valtuustolle tehdään konkreettinen selvitys hoitotakuun toteutumisesta ja hoitoon pääsyn enimmäisaikojen toteutumisesta eri aloilla.