yrjöhakanen

Valtuustossa

Kruunuvuoren rakentamisaluetta supistettava

- 10.12.2009

Tämän Kruunuvuorenrannan osayleiskaavan valmistelun tavoitteissa on korostettu alueen merellisiä, kulttuurihistoriallisia ja luontoarvoja. Siihen onkin aihetta.

Kruunuvuorenselkä on Helsinkipuiston ydinalueita. Stansvikin kartanomaisena kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin rakennetun ympäristön kohteisiin. Maakuntakaavassa Stansvikin ja Tullinsaaren alueet on merkitty kulttuuriympäristön ja -maiseman vaalimisen kannalta arvokkaiksi alueiksi. Kruunuvuoren alueelta löytyy poikkeuksellisen hienoja rantoja ja luonnontilaisia metsiä.

Varsinaisessa osayleiskaavaehdotuksessa osa näistä ympäristö-, kulttuuri- ja virkistysarvoista ollaan kuitenkin valmiita uhraamaan. Rakentamiselle merkitty aluetta on laajennettu huomattavasti maakuntakaavan ja yleiskaavan rajauksista, jotka kulkevat pääosin nykyisen öljysataman alueen rajaa pitkin.

Osayleiskaavan ja maankäyttösuunnitelman alueelle esitetään rakennettavaksi 500 000 kerrosneliömetriä, joka tarkoittaa noin 10 000 asukasta ja noin 800 työpaikkaa. Esimerkiksi suojelun arvoisen Kruunuvuorenlammen viereen, alle sadan metrin etäisyyteen ollaan tuomassa korkeaa kerrostalorakentamista. Tämä lammen ympäristö pitäisi säilyttää luonnonvaraisena. Rakennusaluetta on syytä tältä osin supistaa.

Stansvikin kartanon alueelle tunkeutuva asuntorakentaminen puolestaan tuhoaisi historiallisesti arvokkaan kartanomaiseman ja Uudenkylän mökkialueen. Tässä on toinen tärkeä kokonaisuus, jonka osalta rakentamisaluetta on syytä pienentää. Valtuustossa on monesti puhuttu kauniisti kesämökkien ja siirtolapuutarhojen puolesta. Nämä lupaukset voidaan nyt lunastaa säilyttämällä Uudenkylän mökkialue.

Hyväksyimme täällä kaupunginvaltuustossa noin kuukausi sitten kaksikin pontta, joissa edellytettiin selvitettäväksi pikaraitiotieyhteys tai raitiotieyhteys Kruunuvuorenrannasta Herttoniemen metroasemalle. Nyt käsittelyssä oleva osayleiskaavaesitys osoittaa, miten vähän valtuuston sana painaa virkamiesvalmistelussa.

Tässä kaavassa ei edes viitata tähän vaihtoehtoon vaan ajetaan jääräpäisesti vain siltojen ja pengerväylien rakentamista Kruunuvuorenselän yli ja Kruunuhakaan. Tältäkin osin ehdotus pitäisi valmistella uudelleen ja selvittää tosissaan pikaraitiotieyhteys Herttoniemen metroasemalle. Se on siltahanketta halvempi, ympäristöystävällisempi, palvelee paremmin muualle kuin ydinkeskustaan suuntautuvaa liikkumista eikä pidennä matka-aikaa keskustaankaan kuin joitain minuutteja.

Voi kysyä, miksi Kruunuvuorenrannan ympäristö- ja kulttuuriarvoja pitäisi uhrata ylimitoitetulle rakentamiselle. Miksi esimerkiksi 6 000 – 7 000 asukasta ei riitä tälle alueelle? Silloin kun tätä kaavaa ryhdyttiin valmistelemaan, Helsinki ei ollut vielä kaapannut Lounais-Sipoota. Nyt sekin on tulossa rakennettavaksi. Satamalta vapautuu alueita. Helsingissä on tarjolla tonttimaata enemmän kuin missään tapauksessa tullaan näköpiirissä olevina vuosina rakentamaan. Ei ole mitään syytä uhrata Kruunuvuorenrannan arvoja rakennusliikkeiden voitontavoittelulle.

SKP:n ja asukaslistan ryhmä kannattaa osayleiskaavaehdotuksen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.