yrjöhakanen

Valtuustossa

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenneyhtymä nostaa hintoja

- 10.12.2008

Helsingin alueen joukkoliikenteestä ylivoimaisesti suurin osa on kaupungin sisäistä liikennettä. Sen suunnittelu ja hoitaminen liittyy olennaisella tavalla maankäytön, asumisen ja muiden palvelujen suunnitteluun. Tällä ehdotuksella HKL:n suunnittelu- ja tilaajatoimintojen siirtämisestä perustettavaan pääkaupunkiseudun kuntayhtymään näiden asioiden suunnittelu ja hoitaminen erotetaan toisistaan.

Ymmärrän, että pääkaupunkiseudun tasolla tarvitaan yhteisiä suunnitelmia niin maankäytön, asumisen kuin liikenteen osalta. Tällaisten yhteisten linjausten sopiminen on kuitenkin eri asia kuin yksityiskohtainen bussiliikenteen, ratikoiden ja muun joukkoliikenteen linjojen, aikataulujen tai esimerkiksi kilpailuttamiseen liitettävien henkilöstöä, kalustoa ja ympäristöä koskevien ehtojen määrittely. Helsingin sisäisessä joukkoliikenteessä on kyse mitä suurimmassa määrin lähipalveluista ja niitä koskevan päätöksenteon pitää olla mahdollisimman lähellä asukkaita. Ei pääkaupunkiseudun kuntien yhteinen maankäytön ja asumisen ohjelmakaan tarkoita sitä, että Helsingillä ei olisi omaa kaavoitusta ja asunto-ohjelmaa.

Esitetyn sopimuksen mukaan Helsinki saa kyllä perustettavan kuntayhtymän hallitukseen puolet jäsenistä ja puheenjohtajan. Voimme siis välillisesti vaikuttaa vahvalla osuudella kuntayhtymän päätöksiin. Mutta kaupunginvaltuuston kannalta esitetty kuntayhtymä merkitsee päätösvallan olennaista kaventamista.Kuntayhtymän päätettäväksi on tarkoitus siirtää myös lippujen hintojen ja lippujärjestelmien päättäminen. Muissa kuntayhtymään tulevissa kunnissa käytetään joukkoliikenteen tariffitukeen huomattavasti vähemmän rahaa kuin Helsingissä. Niissä on satsattu myös paljon vähemmän joukkoliikenteen investointeihin ja kalustoon. Tästä seuraa paineita nostaa Helsingissä lippujen hintoja. Mitään hyvää ainakaan helsinkiläisten kannalta ei lupaa esimerkiksi YTV:n päätös nostaa taas seutulippujen hintoja.

Esitetyn sopimuksen mukaan kuntayhtymän toimintamalli perustuu tilaaja-tuottajamalliin. Meille esitetyssä aineistossa ei ole kuitenkaan mitään arvioita siitä, millaisia kokemuksia kilpailuttamisesta on saatu. Tässä on sivuutettu kokonaan esimerkiksi ne ongelmat, jotka johtuvat kilpailemisesta kuljettajien työehtojen ja kaluston laadun kustannuksella.

Mielestäni Helsingin on syytä säilyttää HKL:n tehtävänä joukkoliikenteen suunnittelu- ja tilaajatoiminnot. Se on edullisempaa ja demokraattisempaa. Siksi esitän, että valtuusto päättää hylätä esityksen joukkoliikenteen kuntayhtymän perustamisesta.