


Hankintasäännön tarkistamiseen on monia tarpeita. On hyvä, että valtuustolla on mahdollisuus linjata hankinnoissa noudatettavia periaatteita ja menettelyjä.
Julkisuudessa viime päivinä kerrotut tiedot jätekuljetuksiin liittyvästä ympäristörikosten tutkinnasta ja vanhusten kauppakassien ylihinnoittelusta ovat valitettavasti vain eräitä esimerkkejä monista virheistä ja epäonnistumisista hankinnoissa, niiden kilpailuttamisessa ja valvonnassa. Listaa voisi jatkaa vammaisten kuljetuspalveluilla, raitiovaunuhankinnoilla ja monilla muilla epäonnistumisilla.
Eräissä tapauksissa hankintojen kilpailuttamisessa on ollut selvästi osaamattomuutta. Siihen löytyy varmaan korjausta paremmalla koulutuksella ja ohjeistuksella.
Mutta monesti kyse on myös siitä, että hankintoja tehtäessä ja kilpailutettaessa on lähtökohtana ollut liian suppeasti ajateltu viraston tai laitoksen taloudellinen intressi. Vanhusten kauppakassipalvelut ja vammaisten kuljetuspalvelut ovat tästä esimerkki. Niissä on haettu yksipuolisesti vain säästöjä sosiaalivirastolle. Se on tapahtunut vanhusten ja vammaisten kustannuksella.
Toinen periaatteellinen ongelma on hintakilpailun korostaminen muiden tekijöiden kustannuksella. Tästäkin on räikeitä esimerkkejä muun muassa vammaisten kuljetuspalveluissa, joissa ihmiset ovat joutuneet odottamaan ja kiertämään kohtuuttoman pitkään kun kuljetuksia on yhdistelty.
Kolmas ongelma on liittynyt harmaan talouden torjumiseen ja alihankintaketjujen valvontaan. Vaikka kaupungilla on tilaajavastuu, on esimerkiksi Musiikkitalon työmaalla teetetty töitä tärkeällä parin euron tuntipalkalla.
Tällaisten kaupungin toiminnan puutteiden ja virheiden lisäksi hankintoihin liittyy myös Suomen ja Euroopan unionin lainsäädännöstä johtuvia ongelmia. Eduskunnan säätämät ja EU:n tasoa alhaisemmat kansalliset kynnysarvot pakottavat kilpailuttamaan eräitä sellaisiakin hankintoja, joissa kilpailuttamisesta aiheutuu vain tarpeetonta ylimääräistä työtä. Osa näistä ongelmista voidaan välttää toteuttamalla hankkeita kaupungin omana työnä ja talon sisäisinä hankintoina. Esimerkiksi terveyspalvelujen ulkoistaminen tulee kaupungille kalliimmaksi kuin palvelujen järjestäminen omana toimintana.
Valtuutettu Vikstedtin nostama kysymys urakoiden ketjuttamisesta on vakava. Sillä on merkitystä sekä laatuun, hintaan että harmaan talouden ehkäisyyn. Kannatan Vikstedtin palautusesitystä.
Vaalien alla Reilun kaupan yhdistykset ja Attac haastoivat kunnat tekemään hankintoja vain yrityksiltä, joilla ei ole toimintaa veroparatiiseissa ja varmistamaan, että hankinnoissa toteutetaan eettisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä periaatteita.
Hankintasäännön ohella tässä on tärkeä merkitys sillä, että itse hankintaprosessissa määritellään tarkasta työnantajavelvoitteet, sosiaaliset ja ympäristökriteerit.
Ehdotan, että valtuusto hyväksyy seuraavat ponnet: