yrjöhakanen

Valtuustossa

Kenkää keskustatunnelille, rahaa joukkoliikenteelle

-  21.5.2008 valtuustossa 

Tästä päätösehdotuksesta on syytä onnitella Kenkää keskustatunnelille –kansalaisliikettä. Se on osoittanut, että kansalaistoiminnalla voi vaikuttaa, vaikka tämä ei ole aina helppoa. Toivottavasti tätä kuntalain mukaista aloiteoikeutta käytetään jatkossa entistä laajemmin.

Päätösesityksen perustelut kuvaavat sitä, miten ristiriitainen valmistelu on ollut. Perusteluissa vähätellään vaikutuksia, joita tunnelin toteuttamisella olisi autoilun ja hiilidioksidipäästöjen lisääntymiseen. Toisaalta perusteluissa torjutaan kansalaisliikkeen esittämät vaihtoehtoiset investoinnit joukkoliikenteeseen, joilla vähennettäisiin keskustan autoliikennettä ja päästöjä. Lisäksi perusteluista henkii muualla maailmassa jo moneen kertaan vääräksi todistettu kuvitelma siitä, että keskustan elinvoimaisuus riippuu yksityisautoilun suosimisesta ja että ruuhkat vähenevät rakentamalla lisää ajoväyliä. 

Onneksi kaupunginhallituksen esityksessä ei nojata näihin perusteluihin vaan luovutaan keskustatunnelin suunnittelusta sekä ilmastopoliittisten että taloudellisten perusteiden nojalla. Asukkaiden aloiteoikeutta kohtaan olisi tosin osoittanut suurempaa arvostusta se, että päätösesityksessä olisi otettu selvemmin ja myönteisemmin kantaa myös itse aloitteeseen.

Vastatuuleen joutunutta keskustatunnelia on yritetty ajaa läpi puhumalla siitä, että asemakaava ei tarkoita vielä rakentamispäätöstä. Tosiasia on kuitenkin se, että kaavan valmistelussa pitää arvioida ja ottaa kantaa eri vaihtoehtoihin. Asemakaavaan tehtävää tilavarausta ei tarvita, jos valitaan joukkoliikenteeseen nojaava keskustan kehittämisen linja. Tilavarauksen tekeminen kaavaan olisi vain omiaan vaikeuttamaan keskustan toimintojen ja kiinteistöjen muuta kehittämistä. 

Keskustatunnelin rakentaminen olisi tullut tolkuttoman kalliiksi. Tunnelin suunnittelusta luopuminen antaa nyt mahdollisuuden arvioida uudelleen myös tuleville vuosille tehtyjä liikenteen investointiohjelmia. Nykyisissä investointiohjelmissa on varauduttu keskustatunneliin. Nämä varaukset voidaan nyt siirtää joukkoliikenteen kehittämiseen, ja myös kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen. Nykyisissä investointiohjelmissa on henkilöautoliikennettä palveleviin hankkeisiin varattu vuosille 2007 – 2012 yli 900 miljoonaa. Sen sijaan joukkoliikenteen, kävelykeskustan ja kevyen liikenteen hankkeisiin on varattu vain 365 miljoonaa.

Ehdotan, että valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: Valtuusto kehottaa kaupunginhallitusta valmistelemaan seuraavan taloussuunnitelman yhteyteen esityksen siitä, miten liikenteen investointiohjelman painopistettä siirretään joukkoliikenteen edistämiseen.