


SKP:n ja asukaslistan ryhmä kannattaa metron jatkamista länteen. Toivottavasti sitä jatketaan mahdollisimman pian myös Matinkylästä eteenpäin, Kivenlahteen.
On tärkeä, että joukkoliikenteestä tulee myös länsisuunnassa entistä houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi vaihtoehto. Samoin on tärkeää, että rakentamisen kustannukset pidetään kurissa.
Helsingin osalta tällä hankkeella on monia positiivisia vaikutuksia. Hankesuunnitelmassa on kuitenkin se ongelma, että metron vuoroväli jää ruuhka-aikanakin viiteen minuuttiin Itäkeskuksen ja Mellunmäen sekä Itäkeskuksen ja Vuosaaren välillä. Jos ruuhka-aikojen metrojunat vielä lisäksi lyhenevät automaattometron laiturijärjestelyjen myötä, voi metron palvelutaso näissä tapauksissa jopa heikentyä.
Kysynkin apulaiskaupunginjohtaja Saurilta, miten metron itäsuunnan vuorovälejä voidaan lyhentää ruuhka-aikoina? Entä, mikä vaikutus tulevaisuudessa tapahtuvalla metron jatkamisella Lounais-Sipooseen on tähän palvelutasoon?
Kaupunginhallitus toteaa aiheellisesti, että pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen PLJ2007-suunnitelma on riittämätön. Valtuuston seminaarissa pari viikkoa sitten tuli hyvin selvästi esille se, että joukkoliikenteen osuuden supistuminen erityisesti poikittaisessa liikenteessä vaatii nykyisiä suunnitelmia tuntuvampia ja nopeampia toimia.
On suorastaan katastrofaalista, että joukkoliikenteen osuus on poikittaisessa liikenteessä vain vähän yli 10 prosentin luokkaa. Tällaisilla luvuilla on turha rehvastella Euroopan parhaasta joukkoliikenteestä.
Espoon kaupunginvaltuusto on omalta osaltaan edellyttänyt myös toimia Raide-Jokerin toteuttamiseksi. Kuten tiedämme, se on nyt PLJ-suunnitelmassa vasta vuosien 2016-2030 hankkeissa ja ilman tarkempaa aikataulua. Poikittaisen joukkoliikenteen kannalta Raide-Jokeri on Kehäradan ohella tärkein ja kiireellisin hanke. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelulautakunta on esittänyt Raide-Jokerin toteuttamisen aloittamista jo vuonna 2012, jolloin nykyinen liikennöintisopimus Bussi-Jokerista päättyy. Alustava yleissuunnitelma on valmistumassa jo tänä vuonna, joten varsinainen suunnittelu voisi alkaa varsin pian.
Ehdotan, että valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: Hyväksyessään länsimetron hankesuunnitelman valtuusto kehottaa kaupunginhallitusta esittämään neuvotteluja liikenneministeriölle ja muille PLJ2007-suunnitelman osapuolille Raide-Jokerin toteuttamisen nopeuttamiseksi.
Lisäksi haluan kiinnittää huomiota siihen, että länsimetron rahoittaminen budjetin kautta edellyttää tulevina vuosina liikennelaitoksen budjettiin lisärahoitusta, jotta pääomasuoritukset eivät heikennä liikennelaitoksen toimintaresursseja.
Mitä tulee Koivusaaren rakentamiseen, se pitää ratkaista erikseen eikä SKP:n ja asukaslistan ryhmä ota tällä metropäätöksellä ota siihen kantaa Koivusaaren rakentamisen puolesta.
Lopuksi vielä toinen kysymys apulaiskaupunginjohtajalle: Tähän päätösesitykseen liittyvissä lausunnoissa viitataan pääkaupunkiseudun yhteisen joukkoliikenteen tilaajaorganisaation perustamiseen. Onko selvitetty, mitä vaikutuksia sillä olisi joukkoliikenteen linjojen suunnitteluun, palvelujen tuottamiseen, henkilöstön asemaan ja valtuuston päätösvaltaan? Ja jos on, niin millaisia?