


Kaupunginhallituksen esityksessä eräiden määrärahojen
käyttötarkoituksen muutoksesta herättää huomiota se, että työllisyyden
hoitamiseen tarkoitetuista varoista on jätetty käyttämättä toista miljoonaa
euroa. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta vaan sama on tapahtunut useana vuonna
aiemminkin.
Viime syksyn ajatellen tämä on erityisen kummallista, koska
silloin oli jo tiedossa työttömyyden paheneminen. Silloin oli myös jo tiedossa lainmuutos,
josta valtuutettu Siimes täällä puhui. Työllisyysrahojen käyttämättä jättäminen
tulee monella tavalla kalliiksi, kun kaupunki joutuu maksamaan työmarkkinatukea
saavien työttömien työmarkkinatuen kustannuksista puolet ”sakkomaksuna”
valtiolle.
Kysynkin asiasta vastaavalta kaupunginjohtajalta, mihin
toimiin on ryhdytty, jotta tämä viime valtuustokaudella joka vuosi toistunut
työllisyyden hoitoon tarkoitettuja rahojen käyttämättä jättäminen loppuu ja
kaupunki hoitaa vastuunsa työllisyyden ja erityisesti pitkäaikaistyöttömien
työllistämisen turvaamiseksi.