Asuinalueiden segregaation eli eriytymisen torjuminen on Helsingin kaupungin strategioiden keskeisiä tavoitteita. Sitä toteutetaan ohjaamalla määrärahoja painotetusti alueille, joilla on keskimääräistä enemmän työttömyyttä, pienituloisuutta ja muita kuin suomen- ja ruotsinkielisiä. Kaupunki myös ohjaa lisää omistusasuntoja vuokratalovaltaisille alueille ja painottaa omistusasuntoja uusien alueiden suunnittelussa.

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Hanna Yrjänä on kiinnostunut siitä, miten kaupunki on käyttänyt kaavoitusmonopolin ja maanomistuksen tarjoamia mahdollisuuksia vaikuttaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon tarjontaan. Hän väittää, että eriytymisen vähentämiseen tähtäävä politiikka voi kiihdyttää keskiluokkaistumista, jopa lisätä eriarvoisuutta ja heikentää kohtuuhintaista asumista.

– Helsingin kaupunkiuudistusmallin tavoitteena on alueiden kasvojenkohotus, jonka onnistumista mitataan muun muassa asuntojen hintojen nousulla. Keskeinen menetelmä on omistusasumisen lisääminen täydennysrakentamisella, Hanna Yrjänä kirjoittaa kaupunkitutkimuksen monitieteellisessä Aukiolla-verkkolehdessä.

Eriarvoisuutta tuottavat monimutkaiset rakenteet on pelkistetty ”yksipuolisen asuntokannan” ongelmaksi, hän kritisoi.

Tutkimuskohteena Kontula ja Meri-Rastila

Yrjänän tutkimien vuokratalovaltaisten lähiöiden, Kontulan ja Meri-Rastilan, kohtuuttoman kielteinen maine on perustellut kaupungin politiikassa radikaalitkin toimet, kuten laajamittainen vuokra-asuntokannan purkaminen Meri-Rastilassa.

– Yksityinen uudistuotanto on kaupungin mukaan lähes ainoa ratkaisu alueiden taantumalle. Keskiluokkaistuminen esitetään siis ainoana vaihtoehtona eriarvoistumiselle.

Parantaakseen yksityisten sijoitusten edellytyksiä ja käynnistääkseen kaupunkiuudistuksen ”taloudellisesti riskialttiilla” alueilla on kaupunki lisännyt rahoitusta julkisten tilojen kunnostamiseen ja uudelleenjärjestänyt maanomistusta.

– Toisin sanoen kaupunki käyttää kaavoitusmonopoliaan ja maanomistustaan välineenä, jolla tuetaan taloudellisten kehittäjien sijoituskustannuksia. Näin yksityistetään voittoja ja siirretään tappiot yhteisiksi, Yrjänä kirjoittaa.

Alkuperäisten asukkaiden kustannuksella

Omistusasumisen osuutta korostava ns. sekoittava asuntopolitiikka nojaa uskomukseen, että keskiluokan sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma ”valuu” alas työväenluokalle ja marginalisoiduille ryhmille. Näyttöä siitä on kuitenkin vaikea löytää, eriarvoisuus ei ole vähentynyt. Sen sijaan se keskiluokkaistaa alun perin työväenluokkaisia asuinalueita, kun asumisen hinta nousee ja palvelut muuttuvat keskiluokkaisen maun mukaisiksi.

– Nykyisessä poliittisessa tilanteessa, jossa hyvinvointivaltiota ajetaan aktiivisesti alas, uhkaa sekoittava asuntopolitiikkaan lähiöissä kääntyä alkuperäistä tarkoitustaan vastaan: eriarvoisuuden haastamisen sijaan se antaakin sille oikeutuksen.

Hanna Yrjänä viittaa hallituksen päätöksiin leikata asumistukia ja säänneltyä ara-asuntotuotantoa sekä kaupungin HEKAn asuntojen vuokrankorotuksiin. Häädöt ja asunnottomuus ovat lisääntyneet ensi kertaa yli kymmeneen vuoteen.

– Ilman kohtuuhintaisen asumisen saatavuuden varmistamista täydennysrakentaminen ei edistä tasa-arvoa. Sen sijaan saatetaan edistää alueiden keskiluokkaistumista alkuperäisten asukkaiden kustannuksella.

(Artikkeli Eespäin-lehteen 2/2026. Kuva Toivo Koivisto)