Odinin soturit, poliisi ja oikeusministeri

Viime päivien keskustelu äärioikeistolaisten ryhmien katupartioista on ollut hämmentävää seurattavaa. Ensin poliisijohto vähätteli polttopulloiskuja ja muuta turvapaikanhakijoiden majoituspaikkoihin kohdistunutta väkivaltaa. Nyt poliisiylijohtaja ja osa paikallisista poliisipäälliköistä tukevat eri puolille maata perustettuja katupartioita, joista useimmat ovat Odinin soturien ja Suomen vastarintaliikkeen ”valkoisen Suomen puolustamiseksi” organisoimia ja joita johtavat jo aiemmin monista väkivaltarikoksista tuomitut uusnatsit.

Poliisiylijohtaja Kolehmaisen mukaan poliisi hyväksyy katupartioinnin, pitää kaikkea vapaaehtoista partiointia kannatettavana eikä halua ottaa kantaa siihen, ovatko jotkin niistä parempia kuin toiset (HS 5.1.2016)  Vaikka poliisiylijohtaja muisti sentään mainita, että lakeja pitää noudattaa, sulki hän silmänsä siltä, että äärioikeistolaiset katupartiot ovat jo lähtökohdiltaan ristiriidassa ihmisoikeuksia turvaavien ja rasistisen toiminnan kieltävien lakien ja sopimusten kanssa. Poliisin edustajat ovat eräissä tapauksissa olleet myös mukana levittämässä pelkoa ja ennakkoluuloja lietsovia, virheellisiksi tai kyseenalaisiksi osoittautuneita tietoja, joita äärioikeisto käyttää hyväkseen.

Sisäministeri Orpo piti poliisiylijohtajan lausuntoa epäonnistuneena ja korosti turvallisuuden olevan viranomaisten vastuulla. Sen sijaan oikeusministeri Lindström (ps) ei ole nähnyt katupartioissa ongelmia. Kumpi ministeri edustaa Sipilän hallituksen kantaa asiassa – vai eikö hallituksella ole kantaa siihen, että Odinin soturit ja Suomen Vastarintaliike valmistautuvat ottamaan oikeuden omiin käsiinsä?

Katupartioissa ei ole kyse vain mielipiteistä, joita voi tietysti olla monenlaisia, tai vapaasta liikkumisesta kaduilla. Äärioikeiston organisoimien partioiden kohdalla on kyse on suhtautumisesta järjestöihin, jotka pyrkivät tekemään tyhjäksi perusoikeudet osalta ihmisistä heidän etnisen taustansa, ihonvärinsä, kansallisuutensa, uskonnon tms perusteella. Oikeustieteen professori Juha Lavapuro ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ovat osoittaneet, että tällainen toiminta ja sitä organisoivat järjestöt on kriminalisoitu Suomen rikoslaissa (17 luku 1 a §), EU:n peruskirjassa (54 artikla), Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (17 artikla) ja YK:n rotusyrjinnän vastaisessa yleissopimuksessa, jonka 4.artikla velvoittaa valtiot määrittelemään laittomiksi ja kieltämään järjestöt ja toiminnan, joka edistää tai yllyttää rotusyrjintää.  Lisäksi Pariisin rauhansopimus, joka on yhä voimassa muiden kuin eräiden sotilaallisten rajoitusten osalta, velvoittaa Suomea tällaisiin toimiin.

     ****

Rasismin ja äärioikeiston nousuun on monia tekijöitä, joita olisi syytä eritellä laajemminkin. Viittaan tässä vain muutamiin tekijöihin: Joukkotyöttömyyden ja leikkauspolitiikan heikentämä sosiaalinen turvallisuus. EU-komennon ja globaalin kapitalismin herättämät nationalistiset vastareaktiot. Sotapolitiikan rasistiset perustelut (”sivilisaatioiden sota”). Kaikkien eduskuntapuolueiden osallistuminen leikkauspolitiikan toteuttamiseen, mikä on vähentänyt luottamusta poliittiseen järjestelmään. Yhteisöllisyyttä murentava alituinen kilpailu ja rakennemuutokset.

Kaikessa tässä on myös parlamentaarisella vasemmistolla peiliin katsomisen aihetta. Vastaavasti minusta on selvää, että rasismia ei torjuta vain rasisminvastaisella propagandalla, tarvitaan myös käytännön politiikkaa, jolla turvataan jokaiselle kuuluvat perusoikeudet, kuten työ, toimeentulo ja peruspalvelut.

Oma roolinsa on Timo Soinilla ja Perussuomalaisilla, jotka ovat pelanneet ”maahanmuuttajakriittisyydellä” ja kalastelleet ääniä muun muassa Suomen Sisun ja Hommafoorumin avulla. Soinin varpaille ei ole saanut astua, mutta uusnatsien kanssa on saanut veljeillä. Samalla kun Perussuomalaiset ovat tehneet rasistisesta vihapuheesta ”salonkikelpoista”, kuten Erkki Tuomioja aiheellisesti kritisoi, Perussuomalaiset ovat siirtäneet myös hallituksen ja useimpien muiden puolueiden linjaa maahanmuuttopolitiikassa rasistiseen suuntaan. Tämä näkyy esimerkiksi hallituksen 80-kohdan ohjelmassa, jolla kiristetään maahanmuuttopolitiikkaa, ja sen saamassa tuessa aina SDP:n puheenjohtajaa myöten.

Äärioikeiston ja rasismin nousu on eurooppalainen ilmiö ja yhteydessä Euroopan unionin ja kapitalismin kriisiin. Myös rasisminvastaisessa toiminnassa kannattaa ottaa opiksi kansainvälisistä kokemuksista. Rasismia ja äärioikeistoa vastaan tarvitaan mahdollisimman laajaa yhteistyötä. Tarvitaan niin ruohonjuuritason aktiivisuutta kuin poliittisten puolueiden, ammattiliittojen, eri uskontokuntien ja muiden järjestöjen johtohenkilöiden selkeitä kannanottoja. On kehitettävä yhteistä toimintaa maahanmuuttajien kanssa ja purettava heidän suomen/ruotsin kielen opiskelunsa ja työllistymisensä esteitä. Ja ennen muuta tarvitaan tekoja, joilla taataan kaikille perusoikeudet ja autetaan heikommassa asemassa olevia – heidän syntyperäänsä katsomatta.  

Kirjoita kommentti