Vappupuhe Tampereella ja Nokialla

1.5.2007

Hyvää vappua toverit, ystävät

On aika koota vasemmiston ja työväenliikkeen voimat yhteistoimintaan eriarvoisuutta ja turvattomuutta lisäävää työnantajaliittojen ja porvarihallituksen politiikkaa vastaan. Nyt tarvitaan vasemmistoa, joka asettuu selkeästi ja päättäväisesti oikeistoa ja pääoman valtaa vastaan.

Porvarihallitus ja sen ohjelma ovat viimeinen naula konsensuspolitiikan arkkuun. Tämä hallitusten ja työmarkkinajärjestöjen johtajien yhdessä toteuttama politiikka on merkinnyt valtavaa tulonsiirtoa työltä pääomalle. Palkkojen osuus kansantulosta on supistunut kymmenessä vuodessa yli kymmenesosalla. Samana aikana yhtiöt ovat jakaneet omistajilleen osinkoina lähes 100 miljardia euroa. Jatkuvat joukkoirtisanomiset ja työpaikkojen maastavienti osoittavat, että pääoman ahneudella ei ole mitään rajoja.

Tulopoliittisten sopimusten perään haikailun sijasta nyt tarvitaan ammattiyhdistysliikkeen kamppailua työn ja pääoman välisen tulonjaon muuttamiseksi reiluilla palkankorotuksilla työntekijöiden hyväksi. Kokoomuksen vaalihuijaukseen tasa-arvotuposta on syytä vastata naisvaltaisten alojen yhteisrintamalla matalien palkkojen euromääräisen tasokorotuksen puolesta. Työttömyyden, pätkätöiden ja samaan aikaan lisääntyvän työuupumuksen noidankehän murtamiseksi on nostettava uudelleen esille työväenliikkeen perinteiset tavoitteet työajan lyhentämisestä ja töiden uudelleenjakamisesta.

Samalla on pidettävä huolta työttömien, opiskelijoiden, eläkeläisten ja muiden työelämän ulkopuolella olevien toimeentuloturvan parantamisesta. SKP:n aloite vähintään 800 euron perusturvasta kuukaudessa verottomana kaikille sitä tarvitseville on vaihtoehto kokoomuksen ajamalle sosiaaliturvan keppilinjalle.

   *  *  *

Porvarihallituksen ideologista linjaa kuvaa aikomus vapauttaa yritysomaisuus perintöverosta ja keventää osinkojen verotusta. Vielä isompi kaappaus on tekeillä valtion yhtiöiden ja kuntien palvelujen laajenevan yksityistämisen kautta. Hallitusohjelmaan on kirjattu kuntapuitelain soveltamisesta nekin kilpailuttamisen ja yksityistämisen tavoitteet, joita oikeisto ei saanut varsinaiseen lakitekstiin. Sama linja näkyy aikeissa romuttaa arava-asuntojärjestelmä ja ryhtyä yksityistämään yliopistoja.

On yhä selvempää, että kunta- ja palvelurakenteiden muutoksessa ei ole kyse palvelujen tehostamisesta vaan laajasta julkisten palvelujen kilpailuttamisen ja yksityistämisen ohjelmasta. Kunnallisten lähipalvelujen karsimiseen liittyy muutos, jolla hallitus aikoo nostaa julkisten palvelujen maksuja ja luoda niihin korotusautomaatin. Kuntien palveluja heikentämällä ja niiden hintoja korottamalla luodaan tietoisesti lisää tilaa yksityisille palvelumarkkinoille. Samalla se on hyökkäys erityisesti naisten ja naisvaltaisten matalapalkkaisten alojen työntekijöiden oikeuksia vastaan.

Me kommunistit vetoamme sosialidemokraatteihin, vasemmistoliittolaisiin sekä kunta-alan ammattijärjestöihin kuntapuitelain konsensuksen hylkäämiseksi. Esitämme vasemmiston, kunta-alan ammattijärjestöjen ja asukasliikkeiden yhteistyötä kuntien valtionosuuksien korottamiseksi ja palvelujen yksityistämishankkeiden torjumiseksi.

   *  *  *

Suomessa on ensi kertaa sodan jälkeen hallitus, jonka ohjelmassa ei ole sanaakaan rauhasta. Pois on jätetty myös sotilaallinen liittoutumattomuus.

Samaan aikaan kun Irakin sodan luonne rikollisena valloitussotana on käynyt entistä julmemmin selväksi, korostaa Suomen hallitus yhteistyön tiivistämistä Yhdysvaltojen hallinnon eli miehittäjien kanssa. Samaan aikaan kun USA harkitsee iskua Iraniin, valmistelee hallitus osallistumista USA:n johtamiin Naton taistelujoukkoihin. Samaan aikaan kun tarvittaisiin aloitteita uuden asevarustelukierteen hillitsemiseksi, korostaa hallitus ohjelmassaan aseviennin edistämistä.

Nato ja asevarustelu eivät lisää turvallisuutta vaan turvattomuutta. Viron oikeistolaisen hallituksen toiminta on varoittava esimerkki siitä, miten kansallisuuksien välisten ristiriitojen lietsominen voi kärjistää myös Euroopan tilannetta. Oikeisto pyrkii käyttämään nationalismia ja muukalaisvihaa omien asemiensa vahvistamiseen. Vastakkainasettelulla Venäjän kanssa haetaan samalla oikeutusta Yhdysvaltojen aikeille sijoittaa Eurooppaan uusi ohjustorjuntajärjestelmä ja laajentaa Naton tukikohtien verkostoa. Se puolestaan ruokkii myös Venäjällä voimistunutta nationalistista uhoa. Tällaista kehitystäkö ulkoministeri Ilkka Kanerva haluaa Viron hallitusta tukevilla lausunnoillaan tukea?

Sotilaallisen liittoutumattomuuden jättäminen pois hallitusohjelmasta ja aikomus osallistua Naton taistelujoukkoihin ovat hälytysmerkkejä, joiden pitäisi herättää kaikki liittoutumattomuuden kannattajat yli puoluerajojen. On palattava vaaralliselta Nato-tieltä takaisin rauhanpolitiikan tielle.

   *  *  *

Samalla kun vasemmiston on palattava työväenliikkeen juurille, meidän on noustava entistä laajemmin puolustamaan myös vihreitä arvoja.

Vihreät myivät periaatteensa päästäkseen hallitukseen. Hallitus ajaa lisää ydinvoimaa, turpeen polttoa ja vesivoiman valjastamista. Sen sijaan ilmastopäästöjen vähentämistä koskevat tavoitteet on jätetty auki.

Hallitus yrittää ostaa ydinvoimalla ja päästökaupalla lisää aikaa asiassa, jossa aikaa ei ole hukattavissa. Samalla hallitus käyttää lisää rahaa sellaisen teollisuuden tukemiseen, joka ei vähennä päästöjä eikä tuo lisää pysyviä työpaikkoja. Saman rahan käyttäminen uusiutuvaan energiaan ja energiaa säästävään teknologiaan toisi sekä lisää työpaikkoja että vähemmän päästöjä.

   *  *  *

Se, miten nopeasti hallituspuolueet söivät vaalilupauksensa, kertoo politiikan kriisistä. Politiikka on henkilöitynyt, kaupallistunut, amerikkalaistunut. Samalla se on etääntynyt tavallisten ihmisten arjesta ja toiveista.

Me kommunistit haluamme tuoda politiikan takaisin politiikkaan. Meille politiikka ei ole tyhjiä lupauksia tai peliä kabineteissa. Meille politiikka on tavallisten ihmisten toimintaa omien etujensa ja oman vaikutusvaltansa hyväksi.  Vasemmistopolitiikka on asettumista työn ja pääoman välisessä taistelussa työn ihmisten puolelle rahavaltaa vastaan.

Sosialismi voi näyttää äskeisten vaalien valossa etäiseltä. Mutta samaan aikaan tarve saada markkinat kuriin ja torjua ilmastonmuutoksen kaltaisia uhkia nostavat esiin radikaalien, kapitalisminvastaisten uudistusten välttämättömyyden. Latinalaisen Amerikan kehitys puolestaan kertoo mahdollisuuksista koota laajaa vasemmiston yhteistyötä ja toteuttaa sosialismiin tähtääviä uudistuksia.

Vapun väri on punainen, vallankumouksen ja ihmisyyden väri. Suomen kommunistinen puolue kutsuu mukaan puolustamaan työväen etuja ja työväenliikkeen ihanteita, kehittämään vaihtoehtoja oikeistolaiselle politiikalle ja lisääntyvälle eriarvoisuudelle, avaamaan tietä 2000-luvun uudenlaiselle sosialismille. 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »