Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajan valinta

26.11.2014


Apulaiskaupunginjohtajien valinnoista on tullut Helsingissä rumaa valtapeliä. Samalla valtuutetut on asetettu tilanteeseen, jossa valintoja joudutaan punnitsemaan osin yhteismitattomilla asioilla.

Siirtyminen pormestarimalliin ei toisi tähän korjausta. Siinä isot puolueen läänittävät johtajapaikat ja keskittävät valtaa pieneen piiriin, kun pitäisi päinvastoin laajentaa demokratiaa.

Esimerkiksi Helsingin yleiskaavaa valmistellaan nyt ilman, että valtuusto on käsitellyt sen visioita, tavoitteita tai luonnosta. Tarkoitus on sopia yleiskaava pienessä piirissä niin pitkälle, että valtuustolle jää vain kumileimasimen rooli. Tämä edustaa sitä vanhaa johtavien virkamiesten, gryndereiden, sijoittajien ja lautakunnan avainhenkilöiden vallankäyttöä, josta pitäisi päästä eroon. Sama koskee kiinteistövirastoa, jonka johto näyttää vähät välittävän valtuuston mielipiteistä esimerkiksi puuhatessaan Lapinlahden sairaalan alueesta gryndereille uutta temmellyskenttää. Rakennusliikkeiden ja sijoittajien voitontavoittelu näkyy myös siinä, että ara-vuokra-asuntojen osuus Helsingin asunto-ohjelmassa on vain viidesosa, vaikka juuri kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on suurin pula.

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmässä haastattelimme sekä Anni Sinnemäkeä että Hannu Penttilää. Kumpikin on kykenevä vaativiin johtotehtäviin.

Penttilän kokemus on kaupunkisuunnittelussa ja kiinteistötoimessa suurempi. Tällä on merkitystä etenkin kun valinta tehdään vain pätkäkaudelle.

Meillä on paljonkin kritiikkiä linjoihin, joita Penttilä on toteuttanut ja joka on johtanut moniin isoihinkin virheisiin. Toisaalta vihreät eivät ole esittäneet tälle linjalle vaihtoehtoa, vaikka ovat eräistä ratkaisuista olleet eri mieltä. Suoraan sanoen odotimme Anni Sinnemäeltä selkeän vaihtoehdon esittämistä, mutta hän asemoi itsensä pikemminkin nykyisten päälinjojen varovaiseksi jatkajaksi.

Vihreiden pääperustelu ehdokkaansa puolesta on valtapoliittinen, vihreän ryhmän aseman vahvistaminen kaupungin johtajistossa. Kun katsotaan vihreiden linjaa monissa asioissa tonttivuokrista ja Vartiosaaren rakentamisesta lähiterveysasemien lopettamiseen ja Palmian hajottamiseen, ei SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä halua olla tällaista vaikutusta vahvistamassa.

Punnittuamme näitä erilaisia ja ristiriitaisia tekijöitä, olemme päätyneet tässä vaalissa Hannu Penttilän kannalle. Samalla haluamme korostaa tarvetta laajentaa kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamisen valmistelua niin, että sen päätavoitteeksi otetaan asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja että kaikki valtuustoryhmät pääsevät mukaan esitysten valmisteluun.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »