Yhtenäiskoulun lukion ja Alppilan lukion yhdistämisesitys syytä hylätä

10.9.2014


Tätä ehdotusta Yhtenäiskoulun lukion ja Alppilan lukion yhdistämisestä perustellaan ennen muuta taloudellisilla säästöillä ja tilankäytön tehostamisella. Perustelut ovat kovin toisenlaiset kuin muutama viikko sitten kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksesta julkisuuteen esitettiin. Pääministeri Alexander Stubb korosti kokoomuksen kokouksessa, että koulutuksesta ei saa leikata. Siihen täytyy päinvastoin panostaa.

Piti tehdä korjausliike, sanoi Stubb viime viikolla, kun kokoomus yritti pestä kätensä itse keittämästään Räty-Männistö-sopasta. Olisiko nyt aihetta tehdä korjausliike myös Helsingin opetustoimen määrärahojen leikkaamisen osalta? Tuskin se, että puhutaan yhtä ja tehdään toista, on ainakaan sitä uutta tapaa tehdä politiikkaa.

Helsingin opetussuunnitelmissa painotetaan opetuksen eri vaiheiden niveltymistä toisiinsa, yhtenäistä koulupolkua, pedagogiikan kehittämistä ja yhteisöllisyyttä. Yhtenäiskoululla ja myös Alppilan lukiolla on perinteitä kokeilukouluina. Niiden kurssitarjonnan monipuolisuutta voidaan kehittää kuten monissa muissakin kouluissa myös yhteistyössä lähialueen muiden koulujen kanssa.

Valtuustolle esitetyssä asiantuntijavetoomuksessa korostetaan koulun kehittämistä yhtenäisenä kokonaisuutena, sosiaalisena tilana ja yhteisöllisenä kulttuurina, josta syntyy ”meidän koulun” henki. Toisaalta siinä todetaan, että suurissa kouluissa on myös suurempi riski oppilaiden välisten erojen kasvamiseen. ”Koulujen yhdistäminen pilaisi kaksi hyvänä tunnettua koulua”, arvioidaan tässä 28 maamme eturivin oppimisen ja kasvun asiantuntijan vetoomuksessa.

Kaupunginhallituksen esityksen perusteluissa kiinnittää huomiota niiden ristiriitaisuus. Yhtäältä puhutaan koulun olevan ylitäytetty ja toisaalta tilojen käytön tehostamisen tarpeesta. Taloudellisia säästöjä on arvioitu vain opetusviraston näkökulmasta. Jos opetusvirasto luopuu jostain kaupungin rakennuksesta tai sen korjaamisesta, ei tämä tarkoita, että kaupungin talouteen tulisi säästöä. Kyse on vain kustannusten siirtämisestä toiselle hallintokunnalle. 

Alppilan lukion ja Yhtenäiskoulun lukion yhdistämisesitystä on valmisteltu samaan aikaan Käpylän peruskoulun ja Yhtenäiskoulun hallinnollisen yhdistämisen kanssa. Kaupunginhallitus päätti kuitenkin maanantaina luopua näiden peruskoulujen hallinnollisesta yhdistämisestä. Tämä päätös asettaa uuteen valoon myös lukioiden yhdistämishankkeen monet perustelut. Koko alueen ja yleensäkin Helsingin kouluverkkoa kannattaa todella tarkastella kokonaisuutena. Ja muistaa budjettivalmisteluissa myös kokoomuksen puheenjohtajan lupaukset, että koulutuksesta ei saa leikata.  Voi myös kysyä, miksi koulujen erilaisuutta ei nähdä salin oikealla laidalla rikkautena – paitsi kun puhutaan yksityiskouluista?

Ehdotan, että valtuusto hylkää esityksen Yhtenäiskoulun lukion ja Alppilan lukion yhdistämisestä.

(Hakasen hylkäysesitystä kannatti Sirkku Ingervo, mutta valtuusto torjui sen äänin 61 – 12, tyhjää 10.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »