Aloite terveystarkastusten järjestämisestä työttömille ja nuorille

11.9.2013

Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhoitolaki velvoittaa kunnan järjestämään terveystarkastukset ja terveysneuvontaa myös työ- ja opiskelijaterveydenhuollon ulkopuolella oleville työikäisille ja nuorille (13 §).

Helsingissä on uusimpien kaupungin tietokeskuksen tilastojen mukaan lähes 32 000 työtöntä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana on erityisesti nuorten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien määrä kasvanut. Heille ei ole tarjottu erikseen terveystarkastuksia ja terveysneuvontaa kaupungin toimesta, vaan asia on riippunut työttömän omasta ja mahdollisesta te-keskuksen aktiivisuudesta.

Työterveydenhuollon ulkopuolella on myös suuri määrä pätkätyöntekijöitä, pienyrityksissä työskenteleviä, itsensä työllistäneitä ja pienyrittäjiä. Helsingissä heitä on todennäköisesti useita kymmeniä tuhansia.

Lisäksi Helsingissä on noin 9 000 nuorta (15-29 –vuotiasta), jotka eivät opiskele eivätkä ole töissä. He jäävät näin myös opiskelija- ja työterveydenhuollon palvelujen ulkopuolelle.  Opiskelijaterveydenhuollon resurssien vähyyden takia myös moni opiskelija jää vaille terveystarkastuksia. Tämä koskee erityisesti ammatillista koulutusta.

Kattavasti järjestetyillä terveystarkastuksilla voidaan ehkäistä sairauksia, parantaa työkykyä ja opiskelun edellytyksiä sekä vähentää terveyteen liittyvää eriarvoisuutta.

Esitämme, että Helsingin kaupunki tarjoaa aktiivisesti terveystarkastuksia työttömille, ainakin kaikille pitkäaikaistyöttömille, sekä koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille. Sen lisäksi, että heille lähetetään henkilökohtainen kutsu terveystarkastukseen, voidaan kehittää terveydenhuollon yhteistyötä muun muassa työttömien yhdistysten kanssa. Samalla esitämme, että kaupungin työterveydenhuollon palveluissa kehitetään myös sellaisia toimintamalleja, jotka soveltuvat niille työelämässä oleville, jotka eri syistä ovat nykyisin terveystarkastusten ja työterveydenhuollon ulkopuolella.


Aloitteen allekirjoitti 51 valtuutettua kaikista valtuustoryhmistä.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »