Metron automatisoinnin epäonnistumisesta

29.2.2012

Kun päätti aikoinaan metron automatisoimisesta, tein vastaesityksen, jonka mukaan metron automatisoimisessa toteutetaan sellainen kulunvalvonnan ja muun tekniikan uusimisen vaihtoehto, jossa ei luovuta kuljettajista ja jossa uusia metrolaitureita ei lyhennetä.

Viittasin työsuojeluinsinööri Tapio Siirilän kirjoitukseen Helsingin Sanomissa, jossa hän kertoi juuri niistä ongelmista ovien turvalaitteiden osalta, joihin Helsingissäkin on törmätty. 

Jos tässä asiassa olisi kuunneltu kuljettajia, asiantuntijoita ja kriittisiä ääniä, olisi kaupunki säästänyt paljon rahaa ja vaivaa.

Ihmettelen myös sitä, että kaupungin puolelta on neuvoteltu sopimus, jossa riskit kaatuvat helsinkiläisten maksettavaksi ja Siemens pääsee kuin koira veräjästä, vaikka on myynyt sellaista, mitä ei kykene toteuttamaan.

Lopuksi kysyn apulaiskaupunginjohtajalta, eikö nyt – kun alkuperäisiä suunnitelmia ei kyetä toteuttamaan – ole syytä arvioida uudelleen myös johtopäätökset tähänastista lyhyempien metroasemien laiturien riittämisestä kaikilla uusilla metroasemilla?

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »