Tapaukset Korjaamo ja Pluto Finland

24.11.2016

Valtuustossa

Tapaukset Korjaamo ja Pluto Finland Oy

– 8.9.2010

Tässä Kulttuuritehdas Korjaamoa koskevassa aloitteessa ei ole kyse kulttuuritapahtumien sisällöstä. Ei myöskään siitä, voiko kaupunki tehdä yhteistyötä yksityisten kulttuuritoimijoiden kanssa.

Tässä on kyse yhtäältä siitä, kehittääkö kaupunki omaa tuotantoaan, ja toisaalta siitä, millä periaatteilla yksityistä yritystoimintaa tuetaan ja miten sen käyttöä valvotaan.

Kaupunginhallituksen vastauksessa esitetään aika monia lukuja. Tästä ei kuitenkaan käy selville, miksi samanlaisille ohjelmille maksetaan Korjaamolle huomattavasti enemmän tukea kuin muualle. Esimerkiksi kaupungin omaan Malmitaloon verrattuna Korjaamo on saanut rahaa lähes kaksi kertaa enemmän. Toisaalta Korjaamo on saanut tukea varsinaisten kulttuuritilojen lisäksi myös rakennusten ns. vanhalle puolelle toimistohotellille ja sen talon ravintolalle.

Kaupunginhallituksen vastauksessa pidetään Korjaamoa esimerkkinä uudenlaisesta julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä. Minusta tässä yhteydessä pitäisi tunnustaa se, että tällaiseen yhteistyöhön liittyy riskejä. Ne ovat näkyneet Korjaamon kohdalla muun muassa huomattavasti alun perin sovittua suurempina tukisummina.

Kun kaupunki tukee yksityistä yritystä tai ulkoistaa kulttuuri- ja tapahtumatuotantoa, siihen liittyy helposti myös epäilyjä jonkun tai joidenkin yrittäjien suosimisesta. Korjaamon ohella tämä on noussut esille Pluto Finland –yhtiöltä ostettujen tapahtumatuotantojen kohdalla.

Vetoaminen Korjaamon tai Pluto Finlandin ohjelmakonseptien ainutlaatuisuuteen on minusta kestämätöntä, onhan kulttuurissa aina kyse luovasta työstä eikä varmaan kukaan tuottaja ilmoita kopioineensa konseptejaan muilta. Yhtä vähän uskon, että Korjaamo on ainoa tällaisia ohjelmia tarjoava ja tukea tarvitseva paikka tai että kaikessa Pluto Finlandilta ostetussa tuotannossa on ollut niin kiire, että kilpailuttaminen on pitänyt sivuuttaa.

Esitän seuraavan ponnen: Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta täsmentämään kulttuuri- ja tapahtumatuotantojen ohjeistusta valtuuston strategiaohjelman periaatteiden ja hankintalain velvoitteiden toteutumisen varmistamiseksi.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »