Lasten ja nuorten psykiatrian resurssit

19.5.2010

Tiedämme, että lasten ja nuorten psykiatrian resurssit ovat edelleen aivan liian vähäiset.  Valtuuston hyväksymän lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman painopisteenä on kehittää hallintokuntien rajat ylittäviä peruspalveluja ja varhaista tukea. Tämän kanssa on ristiriidassa se, että muun muassa terveyskeskusta ja sosiaalivirastoa vaaditaan karsimaan menoja vuosien 2011-2013 budjettiraamin toteuttamiseksi.

Lasten ja nuorten psykiatriassa on tärkeää turvata riittävät resurssit mahdollisimman varhaiseen arviointiin ja tukeen.  Ensisijainen perustason mielenterveyspalvelujen tarjoaja on oman asuinalueen terveysasema ja lastenneuvola.  Palveluverkkosuunnitelmien mukaan terveysasemia aiotaan kuitenkin vähentää. Tämä nostaisi palveluihin hakeutumisen kynnystä ja vaikeuttaisi ehkäisevän toiminnan ja tukitoimien järjestämistä.

Raportissa puuttuu kokonaisnäkemys palvelujen järjestämisestä. Tämä näkyy erityisesti arvioissa erikoissairaanhoidon palveluista. Perheneuvolapuolen arviossa todetaan pahimmaksi ongelmaksi se, että erikoissairaanhoidon resurssit ovat liian pienet palvelujen tarpeeseen nähden. – Samaan aikaan seuraavalla sivulla HYKS:n osalta suorastaan kehutaan sitä, että erikoissairaanhoitoa on vähennetty rajusti. HYKS:n osastohoitopäivien määrä on leikattu viime vuoden aikana yli 40. Lähes viidesosa lapsista ei päässyt hoitoon hoitotakuulain edellyttämässä ajassa vaan yli 14 prosenttia joutui odottamaan 3-6 kuukautta ja lähes 5 prosenttia peräti yli puoli vuotta.

Eräänä ongelmana on erityisen vaikeasti oirehtivien murrosikäisten tarpeet huomioon ottavan katkeamattoman ja pitkäjänteisen palvelu- ja hoitoketjun turvaaminen. He ovat tavallaan väliinputoajia lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian välimaastossa.

Esitän seuraavat ponnet:
1. Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin erityisesti vaikeasti oirehtivien nuorten mielenterveyspalvelujen katkeamattoman hoitoketjun turvaamiseksi kehittämällä perusterveydenhuollon ja nykyisen erikoissairaanhoidon väliin sijoittuvia, nykyisiä palveluja täydentäviä psykiatrisia palveluja yhdessä pääkaupunkiseudun muiden kuntien kanssa.
2. Valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus ryhtyy kiireellisiin toimiin hoitotakuulain määräaikojen toteuttamiseksi lastenpsykiatriassa, erityisesti HYKS:n lastenpsykiatriassa.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »