Talousarvioaloite opetus- ja sivistysmäärärahoista

17.2.2010

Kaupunginvaltuuston strategiaohjelmassa painotetaan sivistyksen ja kulttuurin vahvistamista helsinkiläisten hyvinvoinnin ja työllisyyden perustana. Ohjelman lähtökohtana on myös palvelujen kehittäminen asukkaiden tarpeista lähtien.

Koulujen, kirjastojen ja muiden sivistystoimen peruspalvelujen turvaaminen lähipalveluina on tärkeää sekä asuinalueiden kehityksen että asukkaiden tasa-arvoisten mahdollisuuksien kannalta. Esimerkiksi lukioiden ja ammatillisten koulutuspaikkojen tarjontaa on tarvetta vahvistaa erityisesti Itä- ja Koillis-Helsingin alueilla.

Lähipalvelujen turvaamisen ohella tarvitaan lisää resursseja ns. koulupudokkaiden määrän vähentämiseksi, erityisopetuksen resursseihin, oppilashuollon palveluihin, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämiseen sekä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kielenopetukseen ja monikulttuurisuuden haasteisiin vastaamiseksi.

Esitämme, että talousarvion raamiin 2011 ja taloussuunnitelman 2011-2013 pohjaan:
– varataan riittävät määrärahat, joilla turvataan se, että kouluverkkoa ei supisteta ja että uusille rakennettaville alueille turvataan lähikoulut; samalla kehitetään koulutilojen yhteiskäyttöä muun muassa nuorisotoimen kanssa ja asukkaiden mahdollisuuksia saada tiloja käyttöön
– lisätään peruskoulujen, ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden resursseja erityisopetuksen ja oppilashuollon palvelujen lisäämiseksi, koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä opetusryhmien pitämiseksi pienenä
– lisätään kirjastotoimen määrärahoja niin, että turvataan lähikirjastoverkon säilyminen ja laajentaminen, mahdollistetaan kirjastojen aukioloaikojen pidentäminen ja lisätään aineistohankintojen resursseja
– lisätään koulujen ja Työväenopiston resursseja maahanmuuttajien suomen kielen opetuksen lisäämiseksi ja sen kehittämiseksi, mm. pidemmillä ja useammantasoisilla
– lisätään tukea nuorisotoimelle siten, että alueelliset nuorisotilat – myös matalan kynnyksen paikat – voidaan säilyttää ja että nuorten autonomisia tilojen tuetaan
– lisätään määräraha lapsi- ja nuorisoasiamiehen / -valtuutetun toimen sekä nuorisovaltuuston perustamiseksi edistämään lasten ja nuorten äänen kuulumista päätöksenteossa.

(Allekirjoittajana 7 valtuutettua eri ryhmistä.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »