Valtuustokysely köyhyyden torjumisen teemavuodesta

25.1.2010

Euroopan unioni on julistanut alkaneen vuoden köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan antaa ääni köyhille, syrjäytyneille ja syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille. Tavoitteena on turvata köyhyydessä elävien ja syrjäytyneiden oikeus ihmisarvoiseen elämään ja osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan.
 
Suomessa noin joka seitsemäs elää EU:n köyhyysrajan alapuolella, suhteellisessa tuloköyhyydessä. Eläkeläisistä jopa lähes puolet elää köyhyysrajan alapuolella. Lapsiperheiden ja yksinhuoltajien köyhyys on viime vuosina lisääntynyt. Perusturvan taso on jäänyt jälkeen välttämättömien tarpeiden ja muiden tulojen kehityksestä.

Tilannetta pahentaa työttömyyden lisääntyminen ja pitkittyminen. Suuri joukko pitkäaikaistyöttömistä, nuorista ja maahanmuuttajista joutuu sinnittelemään alhaisen työmarkkinatuen tai toimeentulotuen varassa. Osattomuutta ja syrjäytymistä lisäävät myös puutteet peruspalveluissa, asunnottomuus ja suuret asumismenot.
 
Kysynkin, mihin toimenpiteisiin kaupunginhallitus on ryhtynyt köyhien, syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien helsinkiläisten äänen kuulemiseksi? Miten Helsingin kaupunki aikoo omilla toimillaan torjua köyhyyttä ja syrjäytymistä esimerkiksi luomalla lisää työpaikkoja, lisäämällä työllistämistä sekä parantamalla pienituloisten, syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien peruspalvelujen saatavuutta?

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »