Asukkaita kuultava palveluverkosta

24.11.2016

Valtuustossa

– 9.12.2009


Tarkastuslautakunta edellytti arviointikertomuksessaan toimenpiteitä, joilla ehkäistään asuinalueiden eriarvoistumista ja kehitetään alueita niiden tarpeiden mukaisesti.  Se kehotti myös kehittämään tilojen yhteiskäyttöä ja toteuttamaan sitä alueellisesti tasapuolisesti.

Meille jaetussa kaupungin hallituksen selvityksessä vastataan näihin kehotuksiin sivulla 11. Siinä kerrotaan, että valtuuston strategiaohjelman mukaisesti on ”käynnistetty toimenpiteet kaupunginosien kehittämiseen, asukkaiden tarpeiden huomioon ottamiseen, positiiviseen diskriminaatioon ja asukastoimintaan” ja että ”resurssien ohjaus tavoitteiden suuntaisesti jatkuu vuoden 2011 talousarvion valmistelussa”.

Tällainen vastaus voi sopia Ylioppilasteatterin näytelmään kuvaamaan politiikan sanojen ja tekojen ristiriitaa. Mutta pitääkö valtuuston suostua tällaiseen orwelilaiseen selitykseen?

Jokainen meistä tietää, että palveluverkkotyöryhmälle on valmisteltu leikkauslista noin 80 palvelujen toimipaikan lopettamisesta. Listan valmistelussa ei ole otettu huomioon asukkaiden tarpeita eikä kuultu asukkaita. Alueiden eriarvoistumisen ehkäisemisen sijasta palvelujen lopettamiset painottuvat juuri niille alueille, joita erityisesti pitäisi tukea ja kehittää.

Strategiaohjelman mukaan ”palveluverkon kehittämisestä valmistellaan esitys valtuustolle”. Kaupunginjohtajan palveluverkkotyöryhmälle tuoman esityksen mukaan asiasta on kuitenkin tarkoitus tehdä päätös kaupunginhallituksessa. Esityksen mukaan kaupunginhallitus antaisi lautakuntia pitkälle sitovat ohjeet siitä, mitkä tai miten monet lähipalvelut on lopetettava vuoden 2011 budjettiesityksessä. Valtuuston roolina olisi vain keskustella budjettiraamista ja lopulta hyväksyä budjetti kokonaisuutena. Omana asianaan palvelujen lopettamislistaa ei tänne tuotaisi.

Esitys on ristiriidassa sekä tarkastuslautakunnan että valtuuston päätösten kanssa. Minusta valtuuston ei pidä alistua kumileimasimeksi. Palveluverkkoa koskeva esitys pitää tuoda valtuuston käsittelyyn. Se voi tapahtua esimerkiksi niin, että esityksestä järjestetään asukkaiden kuulemistilaisuuksia ja se viedään lautakuntiin, jonka jälkeen kaupunginhallitus tuo esityksen valtuustoon ennen kuin lautakunnissa ryhdytään tekemään ensi vuoden budjettia.

Palveluverkkotyöryhmälle tehdyssä esityksessä ei ole mitään arviota palvelujen tarpeesta tai esitysten vaikutuksista palvelujen saantiin. Tähän on varmaankin syynä se, että palvelutarpeiden arvio veisi ihan päinvastaisiin johtopäätöksiin tarpeesta lisätä ja kehittää lähipalveluja. 

Kaupunginjohtajan mukaan palveluverkon karsimisella tavoitellaan noin 10 miljoonan euron menojen vähennystä. Se on vain runsas kymmenesosa kaupungin pankkitalletuksista ja muista kassavaroista. Summaa voi verrata myös investointeihin, jotka ovat ensi vuonna yli 520 miljoonaa ja liikelaitosten kanssa vielä enemmän. Tai Helsingin Energian liikevoittoon, jonka ennustetaan olevan tänä vuonna 250 miljoonaa. Mitään tarvetta 10 miljoonan leikkaamiseen palvelujen menoista ei siis ole.

Nuo 10 miljoonan säästötkin ovat suurelta osin näennäisiä. Palveluverkkotyöryhmälle tehdyssä esityksessä viitataankin kahteen muuhun asiaan, jotka taitavat olla olennaisempia tavoitteita. Esityksessa todetaan (sivulla 32), että jatkossa palveluja tullaan hankkimaan yksityisiltä yrityksiltä, jotka hankkivat itse omat tilansa. Lisäksi tässä viitataan siihen, että palveluverkon karsimisella valmistaudutaan siihen, että kaupungilla on tulevaisuudessa vähemmän henkilöstöä. Kun ei ole seiniä, ei tarvita myöskään työntekijöitä.

Ehdotan, että merkitessään tiedoksi selvityksen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimista valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: Valtuusto edellyttää, että palveluverkkoa koskeva esitys valmistellaan siten, että valmistelussa kuullaan asukkaita ja asiantuntijalautakuntia ennen esityksen tekemistä ja että esitys tuodaan valtuuston käsittelyyn ennen vuoden 2011 talousarvioesitysten tekemistä lauta- ja johtokunnissa.

(Valtuusto hyväksyi esityksen äänin 50 puolesta, 2 vastaan, 31 tyhjää. Vain kokoomuksen ryhmästä kukaan ei tukenut esitystä.)


© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »