Kruunuvuorenselän siltahanke palautettava

24.11.2016

Valtuustossa

Kruunuvuorenselän siltahanke palautettava
uuteen valmisteluun

– 12.11.2008 

 

Tämä Laajasalon
raidevaihtoehtoja koskeva esitys perustuu hämmästyttävän yksipuoliseen ja
puutteelliseen selvittelyyn. Vaikka kyse on nimenomaan raidevaihtoehtojen
tarkastelusta, ei tässä ole selvitetty konkreettisesti yhtä perusvaihtoehtoa
eli pikaraitiotieyhteyttä Laajasalosta Herttoniemen metroasemalle. Tämä on
sitäkin kummallisempaa, kun tarkastelussa on kuitenkin optiona tulevaisuudessa
Kruunuvuorenrannan ja Santahaminan mahdollinen pikaraitiotieyhteys. Perusteellisesti
ei ole selvitetty myöskään vesiliikennevaihtoehtoja, joita voidaan kehittää
tärkeänä osana alueen liikenneratkaisuja. 

 

Toinen tarkastelun
perusteisiin liittyvä iso ongelma koskee Kruunuvuodenrannan rakentamisen
tavoitteita. Esitetyn suosituksen taloudelliset laskelmat perustuvat Kruunuvuorenrannan
alueen rakentamisen laajentamiseen myös entisen öljysataman alueen
ulkopuolelle, jota alueen asukkaiden valtaosa vastustaa. Tämä asukasmäärältä
ylimitoitettu lähtökohta uhkaa muun muassa Stansvikin kartanon luontoalueita ja
Uusikylän mökkikylää.

 

Valtuusto ei ole ottanut
vielä kantaa tähän Kruunuvuorenrannan kaavan, alueen rajauksiin tai
rakentamisen mitoitukseen. Nyt esitetyllä raidevaihtoehtoja koskevalla
suosituksella valtuusto pyritään kuitenkin sitomaan hankkeeseen, jonka
taloudelliset laskelmat edellyttävät alueelle lähes kaksi kertaa enemmän
asuntoja kuin pelkästään öljysataman alueelle luontevasti tulisi. Marssijärjestys
on tässä väärä: ensin pitäisi tietysti ratkaista, paljonko alueelle
rakennetaan, ja vasta sen pohjalta valita tarvittava liikennevaihtoehdot. Asuntorakentaminen
ja liikenneratkaisut pitää sitten tietysti toteuttaa samanaikaisesti niin, että
joukkoliikennejärjestelyt ovat valmiita kun ensimmäiset asukkaat muuttavat
alueelle.

 

Kolmas erikoisuus tässä
raidevaihtoehtojen tarkastelussa koskee arvioita matkustajavirroista ja niiden
suuntautumisesta. Matkustajamäärät riippuvat tietysti asuntorakentamisen
määrästä, joka on siis vielä avoinna. Mutta lisäksi tässä käytetään ilmeisen
tarkoitushakuisesti epätarkkoja käsitteitä, kuten kantakaupunki, joka on
laajempi alue kuin Helsingin niemi. Tarkastelussa esitetään suurimman osan
Laajasalosta tehtävistä matkoista suuntautuvan uudelle Kruunuvuorenselän
sillalle.  YTV:n PLJ-ennusteen
perusteella Helsingin niemelle suuntautuu Laajasalosta kuitenkin vain noin 16
prosenttia kaikista matkoista. Lisäksi siltavaihtoehdon hyötylaskelmat
perustuvat olettamuksiin, joiden mukaan liikenteen toimivuutta voidaan parantaa
niin, että raitioliikenteen lisääntyminen kantakaupungin alueella ei pidentäisi
matka-aikoja. Hankkeen taloudellinen kannattavuus on todennäköisesti varsin
kyseenalainen.

 

Lopuksi haluan kiinnittää
huomiota siihen, miten vähän arvoa vaihtoehtojen selvittelyssä on annettu
Helsinkipuistolle, luontoarvoille ja kulttuurimaisemalle. Kaupunkisuunnitteluviraston
yli 60-sivuisessa raportissa ne on kuitattu lyhyesti yhdellä sivulla ja
muutamalla kuvalla. Kruunuvuorenselkä on kuitenkin todettu yhdeksi
Helsinkipuiston neljästä tärkeästä maisemakokonaisuudesta, jota on haluttu
suojella. Tässähän on kyse kolmesta sillasta ja laajoista maisemaa muuttavista
pengerryksistä, yhteensä useiden kilometrien matkalla.

 

SKP:n ja asukaslistan
ryhmässä olemme sitä mieltä, että valtuuston ei pidä sitoutua näin yksipuolisen
ja puutteellisen tarkastelun pohjalta mihinkään suosituksiin. Siksi ehdotan,
että valtuusto päättää palauttaa Laajasalon raidevaihtoehtojen
järjestelmätarkastelun uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »