Valtuustossa ”Talouden tervehdyttämisohjelman” sijasta

12.12.2007

”Talouden tervehdyttämisohjelman” sijasta tarvitaan peruspalveluohjelma


Valtuustolle esitettyyn selvitykseen vuoden 2006 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä sisältyy – sivulle kuusi – kannanotto, jonka mukaan vuoden 2009 talousarvioon valmistellaan ns. talouden tervehdyttämisohjelma, jolla Helsingin Energian voittovaroista tehdyt tuloutukset puretaan asteittain. Käytännössä tämä merkitsee 100 – 150 miljoonalla euron leikkaamista muiden palvelujen vuotuisesta rahoituksesta.

Kun vastustin tällaisen muotoilun kirjaamista vuoden 2008 talousarvion perusteluihin, täällä valtuustossa muun muassa sosialidemokraattien taholta sanottiin, etteivät he ole sitoutuneet tällaiseen leikkausohjelmaan. Jos kaupunginhallituksen ryhmät eivät ole tällaiseen sitoutuneet, miksi se on sisällytetty tähän selvitykseen ikään kuin itsestäänselvyytenä?

Tällainen peruspalvelujen rahoituksen supistamislinjaus on ristiriidassa myös niiden johtopäätösten kanssa, joita budjettikeskustelussa esitettiin erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen alibudjetoimisesta.

Edellä olevan perusteella teenkin seuraavan vastaesityksen: Samalla kun valtuusto merkitsee tiedoksi esityslistan liitteenä olevan selvityksen arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä, valtuusto toteaa, että se ei ole sitoutunut laatimaan sellaista talouden tervehdyttämisohjelmaa, jolla vähennetään mahdollisuuksia rahoittaa talousarviota kaupungin omien liikelaitosten tuotoilla.

Tämän vastaesityksen lisäksi haluan kiinnittää huomiota pariin muuhun kohtaan tässä selvityksessä. Yksi niistä on asuntotuotanto.

Tämän selvityksen sivulla kaksi todetaan, että vuonna 2006 voitiin käynnistää vain 390 asunnon rakentaminen johtuen muun muassa liian kalliista urakkahinnoista. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamisen vähäisyyttä vain pahentaa se, että asuntoministeri Vapaavuoren esityksestä valtiovalta aikoo lopettaa ensi vuonna kokonaan aravalainojen myöntämisen.

Tämän selvityksen toimenpiteissä rajoitutaan kuitenkin tältä osin vain tonttien tarjonnan lisäämiseen. Varsinaisen rakentamisen lisäämiseksi ei esitetä mitään keinoja. Esimerkiksi ehdotukset kaupungin oman liikelaitoksen perustamisesta rakennustoimintaa varten on taas kerran sivuutettu.

Toinen asia, johon haluan vielä lopuksi kiinnittää huomiota, koskee joukkoliikennettä.
Tarkastuslautakunnan kertomuksessa todettiin tältä osin ensimmäisenä asiana joukkoliikenteen osuuden väheneminen Helsingin sisäisessä liikenteessä. Tässä selvityksessä kerrotaan kuitenkin toimenpiteistä matkalippujen tarkastuksen tehostamiseksi.

Onko tässä kyse siitä, että selvityksen laatijat eivät kehtaa kertoa, että kaupunki nosti taas HKL:n lippujen hintoja, vaikka tämä on ristiriidassa joukkoliikenteen osuuden lisäämistä koskevien tavoitteiden kanssa?

Onneksi tänne ei ole sentään kirjattu kaupunginjohtajan ajamaa yksityisautoilun lisäämistä, jota koskeneeseen valtuustokyselyyni viime kokouksessa annetussa vastauksessa jätettiin kokonaan vastaamatta itse kysymykseen. Ehkä tarkastuslautakunta voisi tätä vuotta koskevassa kertomuksessaan selvittää myös sitä, miten kaupunginjohtajan esiintyminen yksityisautoilun lisäämisen ja keskustatunnelin puolesta sopivat yhteen valtuuston päätösten kanssa?

 

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »