Aloite Raide-Jokerin toteuttamiseksi

26.9.2007

 

Jokeri-linjan matkustajamäärä on jo yli 22 000 päivässä. Ruuhka-aikoina linjaa ajetaan viiden minuutin välein. Linjalla ei kyetä tarpeesta huolimatta toteuttamaan busseilla tiheämpää vuoroväliä.

Helsingin ja pääkaupunkiseudun poikittaisen liikenteen ennustetaan kasvavan voimakkaasti. Joukkoliikenteen tulee olla ensisijainen tapa vastata kasvaviin liikennetarpeisiin. Tämä edellyttää nykyistä voimakkaampaa ja nopeampaa panostamista poikittaisen joukkoliikenteen kehittämiseen.

Jokeri-linja on alun perin suunniteltu pikaraitiotieksi, jonka kapasiteetti on suurempi kuin bussilinjan. Raide-Jokerin suunnittelu on aloitettu, mutta se mainitaan PLJ 2007 suunnitelmassa vasta suunnitelman toisessa vaiheessa vuosina 2015-2030 aloitettavien hankkeiden listalla.

Joukkoliikenteen osuuden lisäämistä koskevia tavoitteita ei poikittaisessa liikenteessä saavuteta, ellei Raide-Jokerin toteuttamisen aikataulua kiirehditä.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunginhallitus esittää YTV:lle, valtioneuvostolle ja muille pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaan osallistuville neuvotteluja ja toimia Raide-Jokerin toteuttamisen aikataulun nopeuttamiseksi. Myös Jokeri II:n valmistelua on syytä kiirehtiä.

(Aloitteen allekirjoitti 55 valtuutettua)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »