Asunnottomien palvelukeskuksen lisäksi tarvitaan myös muita toimia

31.5.2006

Kannatan asunnottomien palvelukeskuksen perustamista Hietaniemenkadulle. On häpeä, että kaupunki ei ole saanut tehtyä tässä asiassa ratkaisuja jo aiemmin, vaikka asunnottomien tarvitsemista asunnoista, asuntolapaikoista ja muista palveluista on ollut jatkuvasti puutetta ja muun muassa Sahaajankadun asuntolan ongelmat ovat olleet tiedossa jo kymmenen vuotta.

Myös asunnottomilla on oikeus saada palveluja, jotka ovat hyvien kulkuyhteyksien luona. Valtuutettu Jere Lahden äskeisen puheenvuoron perusteella tämä oikeus kuuluisi ilmeisesti vain hyväosaisille. Hietaniemenkadun rakennus vaatii joka tapauksessa ensiksi peruskorjausta. Tässä yhteydessä voidaan ja on syytä hakea myös ratkaisuja, joilla vähennetään lähiympäristössä palvelukeskukseen liittyviä huolenaiheita ja pelkoja.

Läheiseen Leppäsuon päiväkotiin on siihenkin tulossa peruskorjaus. Tässä yhteydessä on syytä toteuttaa sosiaaliviraston ehdotus suorasta kulkuyhteydestä päiväkodista ulkoilupihalle. Lisäksi pitää varmistaa, että palvelukeskuksen naapuruston turvallisuuden edistämiseen tähtäävään ympäristötyön toimintamalliin varataan riittävät resurssit.

Kaupunginhallitus esittää palvelukeskuksen hankesuunnitelman rahoituksen turvaamista siirtämällä siihen varoja muista tilakeskuksen investoinneista. Kaupungin investointeihin tarvitaan kuitenkin myös lisärahoitusta. Nyt esitetyn palvelukeskuksen lisäksi tarvitaan asunnottomille muutenkin lisää asuntoja, asuntolapaikkoja ja tukipalveluja. Helsingissä on positiivisia kokemuksia esimerkiksi tukiasunnoista, joihin annetaan tukipalveluja, samoin kuin palveluasuntoryhmistä, joissa asukkaat tukevat toisiaan.

Asunnottomuus liittyy myös valmisteilla olevaan kaupungin asunto-ohjelmaan. Asunnottomuuden vähentämisestä täälläkin esitettyjen puheiden kanssa on ristiriidassa se, että asunto-ohjelmassa aiotaan vähentää vuokra-asuntotuotannon tavoitteita, irtaantua arava-järjestelmästä ja siirtyä yhä laajemmin kovan rahan lainoitukseen.

SKP:n ja asukaslistan ryhmä esittää hyväksyttäväksi kaksi pontta:

1. valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus valmistelee pikaisesti esitykset toimista, joilla voidaan lisätä asunnottomien tarvitsemia asuntoja, asuntolapaikkoja ja tukipalveluja.

2. valtuusto edellyttää, että samalla kun Hietaniemenkadulle perustetaan asunnottomien palvelukeskus, kaupunginhallitus huolehtii Leppäsuon päiväkodin ja muun naapuruston turvallisuutta tukevista pihajärjestelyistä ja toimintamalleista.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »