Älä tue kansanmurhaa – boikotoi israelilaisia tuotteita

20.4.2024

 

Israelin hyökkäyksessä Gazaan on kuollut jo lähemmäs 40 000  palestiinalaista, tuhannet ovat kateissa, 75 000 on vakavasti loukkaantunut ja 2 miljoonaa joutunut jättämään kotinsa. Lähes kaikki sairaalat on tuhottu. Suurin osa ruokaa, vettä ja lääkkeitä kuljettavista rekoista ei ole päässyt perille. Lapsia kuolee nälkään.

– Tilanne Gazassa on järkyttävä. Israelin tarkoitus on puhdistaa koko alue palestiinalaisista, kertoo Suomen palestiinalaisten siirtokuntayhdistyksen aktiivi Sadek Elwan.

Palestiinalaisten sorto on alkanut kauan ennen 7. lokakuuta, jo sata vuotta sitten. Israel on miehittänyt vähitellen yhä suuremman osan Palestiinan alueista.

– Nyt pakkosiirtoja kiihdyttää Gazan edustalta Välimereltä löytyneet arviolta yli 600 miljardin dollarin arvoiset kaasuvarat.

Sadek Elwan on itse Itä-Helsingin ja Koillis-Helsingin kasvatti, mutta hänen sukunsa on Pohjois-Gazasta. Monet sukulaiset ovat kuolleet ja parhaillaan etsitään kateissa olevaa nelivuotiasta tyttöä.

– Gazassa on tapahtumassa yksi hirvittävimmistä ja myös näkyvimmistä kansanmurhista, koko maailman silmien edessä.

Israel on kiihdyttänyt väkivaltaa myös Länsirannalla, jossa siirtokunnat ovat ryöstäneet lisää palestiinalaisten maita. Tämäkin osoittaa, että kyse ei ole vain Hamasista – Länsirannallahan Hamasilla ei ole asemia.

 

Mitä tekee Suomi?

Samaan aikaan Suomi on tehnyt satojen miljoonien asekauppoja Israelista.

– Olen syntynyt Suomessa, mutta kun katson Petteri Orpon ja Riikka Purran hallitusta, minua hävettää sanoa, että olen suomalainen, Sadek toteaa.

– Kun käyn Prismassa, siellä on israelilaisia Medjool-taateleita, joista suuri osa on kasvatettu Israelin laittomissa siirtokunnissa. Puhumattakaan appelsiineista ja muista israelilaisista tuotteista. Sen sijaan Lidlissä on tarjolla iranilaisia ja tunisialaisia taateleita. Eikö juuri osuuskaupan pitäisi olla se, joka ei ota myyntiin YK:n laittomaksi toteamien siirtokuntien tuotteita.

Sadek Elwan on ollut sitoutumattomana ehdokkaana Reilun osuuskaupan puolesta -listalla HOK-Elannon edustajiston vaalissa, koska haluaa vaikuttaa myös sisältä päin ja tuoda esille vaihtoehtoja, joita voidaan kustannustehokkaasti ja vastuullisesti tarjota kaupoissa israelilaisten tuotteiden tilalle.

Eikä kyse ole vain osuuskaupasta. Esimerkiksi Espresso House ja Starbucks-kahvilat, McDonald’s ja ruokalähettifirma Wolt toimivat laittomissa siirtokunnissa.

– Aina löytyy vaihtoehtoja. Viimeisin esimerkki on Palestine Cola, jota on tullut myyntiin myös Suomeen, ainakin Helsingin Puhokseen ja Turun Varissuolle.

 

Vaihtoehtoisia medioita

Uutisointi Palestiinan tilanteesta on Suomessa suurelta osin yksipuolista ja Israelia tukevaa. Mutta on myös vaihtoehtoista mediaa ja sen takia valtamedia ei voi täysin vaieta Israelin julmuuksista.

Elwan näkee yhtenä syynä TikTokia vastaan Yhdysvalloissa käynnistyneelle kampanjalle sen, että kiinalaistaustainen TikTokissa on julkaistu paljon enemmän palestiinalaista kuin israelilaista sisältöä.

Israel on ensimmäisten joukossa iskenyt Gazassa toimittajiin. Ilman digitaalisilla sim-korteilla toimivia nettiyhteyksiä Israel olisi kyennyt sulkemaan kokonaan toimittajien yhteydet Gazasta.

– Minäkin olen mukana kansainvälisessä kampanjassa, jossa kuka tahansa voi ostaa elektronisen sim-kortin ja se lähetetään Gazassa toimiville vapaaehtoisille, jotka lataavat sen puhelimeensa vähän niin kuin saldolipukkeen, Sadek Elwan kertoo.

 

Mielenosoitukset jatkuvat

Vaikka Suomessakin on osoitettu lokakuusta alkaen joka viikko mieltä tulitauon ja humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan, Israel jatkaa kansanmurhaa eikä Orpon hallitus ole sitä tuominnut. Jossain vaiheessa tämä on turhauttanut, mutta mielenosoitusten jatkaminen on tärkeää.

– Ne vähät kerrat, kun joku palestiinalainen on päässyt Suomessa televisioon, se on tapahtunut mielenosoitusten myötä. Mielenosoituksissa on myyty tuotteita, millä on tuettu gazalaisia. Ne ovat meille palestiinalaisille myös turvallinen paikka purkaa tunteita yhdessä muiden kanssa. Lisäksi mielenosoitukset ovat viesti muille, myös kansainvälisesti. Samalla on tärkeä osallistua ja vaikuttaa erilaisissa järjestöissä, ammattiliitoissa ja puolueissa, palestiinalainen aktivisti Sadek Elwan korostaa.

 

(Eespäin-lehti 1/2024)

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »