Alueellista nuorisotyötä ajetaan alas

26.4.2021
Toimialajohtaja Tommi Laition ja nuorisopalvelujen johtaja Mikko Vatkan linja Helsingin alueellisen nuorisotyön ja nuorisotalojen alasajossa jatkuu. Nyt on vuorossa Punavuoren Betanian nuorisotalon lopettaminen. Eikä taaskaan kuunnella alueen nuoria, kun heidän tilojaan lopetetaan.
Nuorisotyöntekijät siirretään Betaniasta keskustakirjasto Oodiin, jossa toki onkin tarvetta nuorisotyölle. Mutta ei Oodiin tulevasta parvitilasta voi muodostua punavuorelaisten nuorisotaloa. Nuorisotalojen kävijöistä suuri osa on varhaisteinejä ja lisäksi tiloja käytetään aamupäivisin lasten kerhotoimintaan.
Kun edes ”nuorisopalvelujen” johtajat eivät ymmärrä alueellisen nuorisotyön, nuorten kuuntelemisen ja yhteisöllisyyden merkitystä, ei tarvitse ihmetellä ”nuoriso-ongelmia”.
Kaiken lisäksi Oodin 80 neliön parvitilasta laskutetaan Hesarin mukaan järkyttävää liki 9 000 euron kuukausivuokraa, kun Betanian tilasta on maksettu vain siivouskulut. Kiinteistötoimelle siis siirretään huippuvuokrilla rahaa nuorisotyöstä.
Toimialajohtajalla on erityinen vastuu syntyneestä tilanteesta. Hän ei ole esittänyt Oodille eikä nuorisopalveluille tarvittavaa lisärahoitusta, vaikka nuorisotyön tarve ja rahoitusvaje on ollut tiedossa jo pitkään.
© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »