Annelin näköinen dokumentti

3.2.2024

 

Saara Cantell kertoo ajatelleensa näytelmäelokuvan tekemistä Anneli Saulin elämästä. Mutta päätyi tekemään dokumenttielokuvan, koska ”Annelin elämässä yllätykset ja hätkähdyttävät käänteet seurasivat toisiaan niin, ettei kukaan uskoisi sitä, jos siitä tekisi näytelmäelokuvan.” Ja kuka minua voisi esittääkään, oli Annelikin todennut.

Eilen ensi-iltansa DocPoint-festivaalilla saanut Annelin aika on arvostava ja hauska dokumentti näyttelijästä ja filmitähdestä, joka luotti rohkeasti itseensä eikä halunnut alistua elokuvateollisuuden miesten tytöksi. Eikä unohtanut juuriaan. Anneli oli köyhien ja työläisten puolella ja toimi romanien oikeuksien puolesta, taiteilijoiden rauhanjärjestössä ja Suomen kommunistisessa puolueessa.

Haastatteluissa kuuluu Annelin omanarvontunto ja ronski huumori. Hänen tarinaansa kerrotaan ja kommentoidaan humoristisesti myös filmimateriaalilla samalla kun siinä sukelletaan Annelin elokuviin seitsemältä vuosikymmeneltä, teatteria unohtamatta.

Anneli Sauli (1932-2022) on saanut näköisensä dokumentin. Hienoa, että Annelin aika sai ensi-iltansa DocPoint-festivaalilla ja on tulossa myös muuhun levitykseen.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »