Don Quijote Barcelonassa
26.7.2026
Tällä viikolla tuli elokuvateattereihin humaani tarina asunnottomuudesta ja ystävyydestä, Don Quijote Barcelonassa. Realistinen ja humoristinen kuvaus kahdesta Barcelonan kujilla toisiinsa törmäävästä asunnottomasta, suomalaisesta Ollista ja espanjalaisesta Llucista.
Samalla se kertoo syrjäytettyjen keskinäisestä solidaarisuudesta ja auttamisesta, myös auttamisen vaikeuksista. Mielenterveyden, alkoholismin, yksinäisyyden ja köyhyyden ongelmiin ei tarjota helppoja ratkaisuja, mutta ei myöskään toivottomuutta.
Aalto-yliopiston professorin ja Yle Draaman päällikön tehtävistä ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi palanneen Jarmo Lampelan pienen budjetin elokuva jatkaa hienosti hänen aiempia ohjauksiaan (mm. Sairaan kaunis maailma, Joki ja Eila).
Juha Kukkonen ”Don Quijotena” ja Raúl Llopart uskollisena aseenkantaja ”Sancho Panzana” tekevät mainiot, uskottavat roolit.
Toivottavasti yleisö löytää tämän leffan, vaikka ensi-illan ajankohta keskellä loma-aikaa ei olekaan hyvä.