Eduskunnan tuki Afganistanin sodalle

9.4.2008

 

USA:n ja Naton johtamiin sotatoimiin osallistumisesta käydään kiivasta väittelyä Saksan, Italian, Tanskan ja monien muiden maiden parlamenteissa. Suomen eduskunta sen sijaan siunasi jälleen eilen yksimielisesti suomalaisten joukkojen osallistumisen Nato-johtoisiin joukkoihin Afganistanissa.

Yksikään kansanedustaja ei esittänyt joukkojen vetämistä pois Afaganistanista, kun eduskunta keskusteli hallituksen selvityksestä ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan siihen antamasta lausunnosta, joissa tuetaan USA:n ja Naton johtamia sotatoimia Afganistanissa.

Samaan aikaan USA:n johtamat joukot ovat siirtyneet Afganistanissa uudelleen laajoihin ilmapommituksiin, jotka lisäävät erityisesti siviiliuhtien määrää. Myös Nato-johtoiseen operaatioon osallistuvat suomalaisjoukot tukevat osaltaan USA:n kokonaisstrategiaa alueella. Nato-johtoisista joukoista on samalla tullut myös osapuoli Afganistanin sisällissodassa.

Edes Vasemmistoliiton riveistä ei kuultu eilisessä eduskuntakeskustelussa yhtään puheenvuoroa joukkojen vetämiseksi pois Afganistanista. Miksi? 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »