Ei lisärahoitusta Olkiluoto 3 -ydinvoimalalle

27.3.2013

Kun Helsinki lähti mukaan Olkiluoto 3 -ydinvoimalan osakkaaksi, voimalan rakentamisen piti maksaa yhteensä 3 miljardia euroa. Nyt hinta on noussut jo yli 8 miljardiin. Lupaukset kiinteähintaisesta hankkeesta ja valmistumisaikatauluista ovat osoittautuneet täysin katteettomiksi. Siksi helsinkiläisiltäkin haetaan nyt 30 miljoonan euron lisärahoitusta.

Jos kaupunki ei irtaannu ydinvoimahankkeista, tulee seuraavaksi satojen miljoonien lasku Olkiluoto 4:n investoinnista. Helsinkihän on mukana voimalan suunnittelussa. Ydinvoimariskejä kasvattaa myös Helsingin omistus Vantaan Energiassa, joka on mukana yhä epävarmemmalla pohjalla olevassa Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa.

Ydinvoima on kallis ja valtavia riskejä sisältävä tapa tuottaa sähköä. Helsingillä on itsellään riittävästi sähkön tuotantokapasiteettia. Meillä ei ole tarvetta osallistua ydinvoiman lisärakentamiseen. Se, mihin pitäisi investoida, on Helsingin Energian päästöjen vähentäminen, uusiutuva energia ja energian säästö. Se on taloudellisesti kannattavampaa ja turvallisempaa kuin uuden ydinvoiman rakentaminen.

Ydinvoiman riskien ohella 30 miljoonan lisärahoituksen Olkiluoto 3:een tekee kyseenalaiseksi se, että samaan aikaan Helsingin talousarvion raameissa vähennetään investointeja kaupungin omiin palveluihin ja alibudjetoidaan peruspalveluja.

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä on vastustanut aiempiakin päätöksiä Helsingin osallistumisesta ydinvoiman lisärakentamiseen. Olemme myös tämän lisärahoitusesityksen hylkäämisen kannalla. Helsingin on syytä irtaantua myös Olkiluoto 4:n suunnittelusta.

(Valtuuston enemmistö hyväksyi lisärahoituksen OIlkiluoto 3 -ydinvoimalalle äänin 48 – 32, tyhjää 4.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »